Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Yleistä syövästä
Re: Pv:läiset
Tervehdys kaikille pitkästä aikaa!Olen seurannut tätä kanavaa silloin tällöin, mutta unohdetun
tunnukseni sain laitettua uusiksi vasta tänään. Olen entinen Maisu, siis entmaisu.
Kateeksi käy teitä Tamperelaisia, kun saatte läheltä kokoon mukavan porukan. Olen jo ennenkin harmitellut sitä, että Kuopiolaisia ei taida muita lisäkseni olla kanavalla. Olisi mukava että kertoilisitte täällä tapaamisienne puheenaiheista, niinkuin nyt korvien soimisesta. Muistelen, että verien tosi sakeana ollessa, heti pitkäkseen menon jälkeen pää kohisi sydämen lyöntien tahdissa tovin ennenkuin rauhoittui. Arvelin sen johtuneen verenpaineesta, vaikka tautia ei ole todettukaan.
Oman tautini tiimoilta olin vuosittaisella lääkärin käynnillä Kysi:ssä heinäkuussa. Ensimmäisen kerran otettiin ultra pernasta ja maksasta koputtelun sijaan. Onneksi ei ollut muutoksia näkyvissä. Veretkin on vielä normaalirajoissa, vaikka arvot hiipivätkin hiljakseen ylöspäin. Veren joku entsyymiarvo on koholla, joka kuulema merkitsee sitä, että keskeneräisiä valkosoluja menee verenkiertoon jonkun verran. Siitä varmaan johtuu lisääntyvä kutina yläselässä ja käsivarsissa suihkun jälkeen.
Joku kyseli eläkkeelle pääsymahdollisuuksista tämän taudin kanssa. Oma verilääkärini sanoi ajat sitten, että tällä diaknoosilla ei eläkettä saa. Sitten,jos ja kun tulee komplikaatioita, eli esim. halvaantuminen tms. niin työkyky punnitaan vaurioiden mukaan. Tänä kesänä diaknoosistani tuli jo kolmetoista vuotta vanha,ja minusta muutama päivä sitten viisvitonen. Hyvää syksyä kaikille t. entmaisu
- Pv:läisetkuusinen
- Re: Pv:läisetentmaisu
- Re: Pv:läisetPuna06
- Re: Pv:läisetPuna06
- Re: Pv:läisethemohessu
- Re: Pv:läisetkuusinen
- Re: Pv:läisetleilahelena
- Re: Pv:läisetvappu