Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Elämä syövän jälkeen

Re: Mitä nyt, en tiedä mikä nurkissani häärii...

Hei Helga, pitkästä aikaa!

Minä haluaisin uskoa eläväni elämää "syövän jälkeen", mutta eihän se onnistu, kun kaikenlaista pientä vaivaa on jäänyt jälkeen. Siitä olen onnellinen, että nivelet ja lihakset ovat kuntoutuneet hyvin, eikä luustokaan taida pahemmin mureta tai natista liitoksistaan. En muista, koska viimeksi olisin nauttinut liikunnasta yhtä paljon kuin nyt!

Mutta sitten ne huonot uutiset. Silmät ovat kuivat ja joku muu paikka on vereslihalla omaa ohkaisuuttaan ja kuivuuttaan. Tippoja ja rasvoja kuluu ylä- ja alapäähän lykittynä. Migreeni tulee useammin ja huonoa oloa kestää lähes kuukautisten alusta loppuun. Tulehduskipulääkkeitä siis kuluu joskus viikonkin päivät putkeen, enkä tiedä, pitäisikö minun vaihtaa ne jo johonkin pieneen annokseen mielialalääkettä - joka kuulemma tehoaisi kuukautismigreeniin. Enpä tiedä. Olen toistaiseksi ajatellut pärjätä ilman filtteriä.

Syövän tietysti muistan joka päivä. Tautisina aikoina tunnen, miten jäljellä olevat imusolmukkeet tekevät hommia, ja melkein tunnen, miten luuydin rykii valkosolut pihalle. Silloin ajattelen, etten taida ehkä sittenkään olla vielä ihan kunnossa, vaikka kaksi vuotta leikkauksesta tulee kohta puoliin täyteen. Eihän siitä sädehoidonkaan päättymisestä ole vasta kuin reilu vuosi.

Vainohulluna vahdin tuota jäljellä olevaa rintaa. Miksi nänni on kuin rusina? Ja mikäs patti tuossa nyt on, onko se finni? Vai ihometari? Hui olkoon. Miksen enää voi pitää sitä tällaisen keski-ikäisen äiteen tyhjänä leilinä??? Miksen enää voi niin ehdottomasti nauttia siitä, että se rinta on siinä? Että sitä rintaa voi vieläkin joku ahmia silmillään himokkain kulauksin?

Toisaalta välillä pilkahtelee ilo. Tanssitunnilla, ähäkutti, kukaan ei huomaa että heiluttelen proteesia. Ladulla joku terveempikin jää jälkeen ja puuasana ei horju eikä huoju. Ajoittain ja aina halutessani tavoitan myös syvän rentoutuneen tilan, jossa on vain on hengitys ja tämä hetki, aika joka venyy ikuisuuteen.

Olemassaoloa ja sen tunnetta on vaikea selittää, mutta ajoittain sen tavoittaa syvästi. Ajoittain voi heittää sekä huolen että kivun syrjään ja ajatella että se on vain taustakohinaa. Ja aina kun on hyvä, painan sen hetken mieleen kuvakortiksi. Ja on niin hyvä, kun saa nukkua. Ainahan se ei onnistu, mutta silloin kun on tilaisuus, käytän sen.

T. Karhutar
Karhutar | 3.3.2009 klo 23:14:03