Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Hoidot ja seuranta

Re: Autologinen kantasoluhoito

Puolisolleni tehtiin autologinen kantasolusiirto ja korkea-annoshoito loka-marraskuussa.Hän sairastaa uusiutunutta difuusia, suurisoluista b-solulymfooma Meidän kokemuksemme eivät olleet niin rohkaisevat, mutta hengissä hän selvisi.

Kantasolujen liikkeelle saamiseksi hänelle annettiin sytarabiini-sytostaattia (Ara-C) ja sillä saatiin sitten hyvä saalis. Varsinainen korkea-annoshoito toteutettiin karmustiini-sytarabiini ja melfalaani-sytostaateilla.

Puolisollani 0-soluvaihe rankkoine infektioineen kesti kauan. Hän joutui viettämään sairaalahoidossa kuukauden ja eristyksessä melkein kolme viikkoa. Mutta häntä oli hoidettu ennen tätä niin paljon, että ei ollut ihmekään,että luuytimen toipuminen kesti kauan. Parhaillaan hän on kotona toipumassa hoidoista.

Vaikka kokemus meille oli rankka, niin lohduttavaa on, että hoitohenkilökunta on lähellä ja antibiooteilla saadaan infektiot kuriin. Ruokahaluttomuus jatkuu vielä pitkään hoitojenkin jälkeen, kun makuaistin palautuminen kestää oman aikansa. Mutta kyllä se siitä! t.Suvi

suvi06 | 16.12.2007 klo 11:13:05