Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Hoidot ja seuranta
Re: Autologinen kantasoluhoito
Remissio oli lyhyt, siksi lähdettiin suunnittelemaan kantasoluhoitoa, kun tauti uusi. Kantasoluhoito aloitettiin, kun ensin muilla sytostattihoidoilla saatiin syöpä näkymättömiin. Sellainen käsitys minulla on, että autologista kantasolusiirtoa ei tehdä, ellei syöpä ole näkymättömissä. Jos syöpäkudosta olisi vielä, se voisi piiloutua myös kantasoluihin, siksi taudin pitää olla kokonaan näkymättömissä. Miehellä näin oli, kun kantasolut kerättiin.Kantasolut kerättiin lokakuun alussa ja siitä 3 viikon päästä aloitettiin hoidot. Kantasolujen kerääminen ei ollut mikään raskas toimenpide.
Korkea-annoshoidon sujuminen on hyvin yksilöllistä. Toiset potilaat selviävät paljon vähemmällä kuin toiset. Vaikka hoito on rankka, ei sitä kannata etukäteen pelätä. Kaikkiin vaivoihin ja sivuvaikutuksiin on olemassa lääkkeet. Tärkeää olisi, että kun olet eristyksissä, niin olisi joku, joka sinua kävisi katsomassa. Jos on oikein huonossa kunnossa, niin silloin ei vieraita kaipaa, mutta kun olo kohentuu, niin tuulahdukset ulkomaailmasta on tervetulleita.
Voimia hoitoihin.
T.Suvi
- Re: Autologinen kantasoluhoitovaimo vm54
- Re: Autologinen kantasoluhoitosuvi06