Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Hoidot ja seuranta
Re: Non hodgin lymphoma uusi neljännen kerran.
Hei kaikki kirjoittajat ja mahdollisimman hyvää Vuotta 2012.Luin pitkästä aikaa kaikki jutut tästä ja edellisestä...
Kiitos teille kaikille!
Sain syksyllä 2001 sädehoitokuurin kaulan alueelle, vasemmalle puolelle. Sieltä leikattiin suurin imusolmuke, josta löytyi follikulaarien lymfooma.
Ajatelkaa, onnistuin lähes unohtamaan taudin, vaikka aina jännitti kontrollikokeet, ensin 3 kk:n välein sitten puolen vuoden.
Usein olen ollut melko varma hoitojen alkamisesta sytostaateilla.
Nyt ensi kerran on tullut selviä muutoksia. Aiemmin imusolmukkeet ovat pienentyneet melko pian. Nyt Joulun edellä alkoi nivusissa tuntua pakotusta. Molemmin puolin on selvästi pahkuroita ja hiukan puristavaa jomotusta.
Nyt aika pian yritän jaksaa soittaa keskussairaalaan ajan aikaistamisesta, joka olisi vasta joskus maaliskuulla.
Ei hirveää paniikkia...mutta vaikea keskittyä mihinkään...sen verran vaivaa mieltä.
Palaan sivuille...kiitos kaikille.
- Re: Non hodgin lymphoma uusihilleviivi
- Re: Non hodgin lymphoma uusihilleviivi
- Re: Non hodgin lymphoma uusi neljännen kerran.Valoa