Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Re: Ainoan jäljellä olevan vanhemman taistelu syöpää vastaan.
Mulla on vähän samanlainen tilanne, olen vain muutaman vuoden vanhempi kuin sinä, nyt 21 vuotias. Minä olin 10 vuotias kun isäni kuoli mahasyöpään yllättäen. Vanhempani olivat sillon jo eronneet ja asuin kahdestaan isän kanssa. Hän ei ollut kertonut syövästään kenellekkään ja se kuolema tulikin silloin aivan yllättäen. Isän kuoleman jälkeen muutin äidilleni. Äidin kanssa meillä on ollut aina todella läheiset välit ja äiti on aina ollut se kenelle soitan endimmäisenä oli tilanne mikä tahansa. Lähes päivittäin ollaan oltu aina yhteyksissä vaikka muutinkin jo 16- vuotiaana yksin asustelemaan.Äidilläni todettiin viitisen vuotta sitten krooninen myelooinen leukemia joka on lääkkeillä pysynyt ihan hanskassa. Aika tismalleen kaksi vuotta sitten taas todettiin rintasyöpä ja oikea rinta poistettiin, vuosi sitten keuhkoon alkoi kerääntymään nestettä ja ilmeisesti silloin todettiin metastaaseja keuhkossa yms. Nyt kesän lopulla toisestakin rinnasta löydettiin kasvain ja nyt leikattiin vasen rintakin pois. Molemmista kainaloista myös leikattiin imusolmukkeita kymmenkunta joista valtaosassa oli syöpää. Viimesimmän rinnanpoistoleikkauksen jälkeen äidin kunto on vain huonontunut huonontumistaan . Maanantaina äiti vietiin sairaalaan (oli tässä välissä vuoroin sairaalassa, vuoroin kotona) ja tänään (perjantaina) pääsin häntä vihdoin katsomaan. Oli erittäin kova paikka nähdä äidin tilan huonontuneen taas. Juttelin myös hoitajan kanssa joka kertoi tilanteen olevan erittäin paha ja kehotti varautumaan äidin menehtymiseen.
Hitto miten tuntuu pahalle! En voi ajatella minkälaista elämä ilman äitiä olisi, kenelle mä sitten soitan pienimmästäkin asiasta? Niinkuin sinäkin kirjoitit niin toisaalta toivoisin äidille pikaista ja kivutonta kuolemaa ja että hänen ei tarvitsisi enää kärsiä. Äiti on myös toistuvasti sanonut itse haluavansa päästä kivuista ja tuskasta ja kuolla vain pois. Toisaalta niin toivoin vielä tähän päivään asti että äiti vähän tuosta tokenisi ja kerkeisi vielä hetken nauttia elämästä. Tämän päiväisen jälkeen kyllä toivekäyrä laski todella jyrkästi.
Minulla onneksi on aivan ihana poikakaveri jonka kanssa asutaan yhdessä ja häneltä saan tukea joten en ole täysin yksin. Onko sinulla ketään kehen tukeutua?
*voimahaleja*
- Re: Ainoan jäljellä olevan vanhemman taistelu syöpää vastaan.bagatelle