Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
AINA ON TOIVOA
Hei,Laitoin ensimmäisen viestini tälle kavalle maaliskuussa 2004 - kaksi vuotta sitten. Silloin, kun meidän perheen elämä kaatui. Mieheni (43v)oli napatyräleikkauksen aikana kuullut, että vatsa oli täynnä etäpesäkkeitä. Primäärikasvainta ei koskaan löydetty. Miehelleni sanottiin tuolloin; " ei voi parantaa, ei pysäyttää, eikä jarruttaa, jää eläkkeelle, elinaikaa ehkä 2 kuukautta".
Mieheni kuoli omassa kodissamme ilman kipuja perjantai iltana 17.3.2006 Hän vain nukkuin pois. Suremme lastemme (16v, 14, ja kaksoset 12v) kanssa suurta menetystämme. Mieheni siunataan lepoon ensi perjantaina 31.3. vain lähimpien läsnäollessa.
Tahdon kertoa tarinamme, sen että vaikka toivo vietiin kaksi vuotta sitten, saimme elää melkein normaalia elämää kaksi "ylimääräistä" vuotta. Mieheni suunnaton positiivisuus, vahva henkinen kantti auttoi meitä kaikkia jaksamaan.
Sairaseläkkeelle hän jäi vasta tammikuussa 2006. Hän harrasti moottoripyöräilyä, jääkiekkoa aina viime syksyyn saakka. Elimme perheen kanssa äärettömän hyvää arkea. Teimme laskettelu ja muita matkoja kuten ennenkin.
Toivon tämän meidän tarinamme valavan uskoa, niille sairastuneille ja niille omaisille, jotka ovat saaneet samankaltaisen diagnoosin. Ei elämän pituutta voi kukaan ennustaa! Omalla asenteelle pystyy tekemään asiat helpommaksi. Voimia kaikille taistoon! Etukäteen ei kannata surra, surun paikka on vasta kuoleman kohdattua. Olisimme voineet lakata elämästä jo kaksi vuotta sitten, mutta mieheni ei antanut asioiden mennä niin. Hän sinnitteli kolmen systostaattihoidon ja yhden leikkauksen yli.
Hän halusi olla kotona kanssamme. Espoon Kotisairaala teki sen mahdolliseksi, kiitokset heille. Olen ylpeä siitä, että pystyimme noudattamaan mieheni toivomusta olla kotona meidän kanssa. Samalla se valmisti minua ja lapsia tähän vaiheeseen, missä nyt olemme.
Mieheni poistui kauniisti nukahtamalla, kipuja ei ollut. Eli turhaan olimme pelänneet loppua - se oli kaunis.
Katselemme lasten kanssa kuvia ja muistelemme lämmöllä miestäni/isää. Niitä kauniita muistoja ei kukaan voi viedä meiltä. Sytytämme kynttilän iltaisin mieheni kuvan viereen, jossa myös pieni enkeli rukoilee vieressä.
Kevätaurinkoa teille kaikille,ei rakkaus mihinkään katoa!
Stillhope
- AINA ON TOIVOAstillhope
- Re: AINA ON TOIVOAharmitalvi
- Re: AINA ON TOIVOAriksulainen
- Re: AINA ON TOIVOAElina
- Re: AINA ON TOIVOAstillhope
- Re: AINA ON TOIVOAcarmeen
- Re: AINA ON TOIVOAalisha