Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

äiti ja isä

Kävin eilen näillä sivuilla ensimmäistä kertaa,tänään olen lukenut muiden kirjotuksia..
En oikein tiedä,mistä alottaisin..
Vuonna -89 Äidilläni todettiin imusolmukesyöpä.Hän sairasti reilun vuoden ja kuoli sairaalaan joulukuussa-90.Olin silloin 13-vuotias,jäätiin Isän kanssa kahden.Jollain keinolla sitä vaan porskutettiin elämässä eteenpäin.Katkera olin aina varsinkin,kun kohtasin elämässäni asioita,joista Äidin kanssa olimme puhuneet/haaveilleet,esim.18-vuotissyntymäpäiväni,sitä ennen ripille pääsy ym.Näin jälkeenpäin ajatellen jouduin kieltämättä "aikuistumaan"liian varhain,huushollasin kotona,kävin kaupassa jne..
Toisaalta olen sitä mieltä,että kokemus(ikäväkin) kasvattaa,mutta toisaalta,niin,ei.
Sen vielä jotenkin käsittää,kun yksi perheenjäsen kuolee sairauteen,mutta en voi ymmärtää,miten niin voi kahdesti tapahtua????Isälläni todettiin kesäkuussa-05 keuhkosyöpä.Hän on ravannut sytostaattihoidot ja sädehoidot moneen otteeseen,milloin keuhkojen kasvaimen vuoksi,milloin kaulassa olevan patin vuoksi.Ja nyt viime viikolla selvisi,että hänellä on syöpä levinnyt myös maksaan,eikä asialle voida enää mitään.Nyt vain helpotetaan oloa ja mennään päivä kerrallaan.Toivossa eletään,että hän pääsisi kotiin edes joksikin aikaa,mutta nähtäväksi jää.
Onneksi täällä kotona on meidän 4-vuotias tytär ja aviomies,jotka pitävät jokseenkin järjissäni.
En voi olla miettimättä,miten pikkuveljeni pärjää elämässä ilman Isää,hänkin on vasta alle kouluikäinen..
Sitä voisi huutaa,raivota,MIKSI MIKSI,mutta kuka siihen pystyy vastaamaan..
Huh,kai sitä pitäisi nukkua,mutta kun koko ajan pelko on,että entäs jos "se"puhelu sairaalasta tulee juuri ensi yönä..
norppa02 | 9.1.2007 klo 23:35:55