Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Aviopuolison jaksaminen

Minun mieheni sairastui AML:aan 5 v sitten ja meilläkin alku oli raju: ensimmäinen hoito meinasi viedä hengen ja erilaisten infektioiden kanssa taisteltiin seuraavienkin hoitojen kanssa. Kantasolusiirto oli ainoa mahdollisuus ja se tehtiin 2006.

Ensimmäisten (kauheiden) viikkojen aikana tajusin, että on mahdotonta yrittää käsitellä kokonaisuutta, vaan täytyy oikeasti mennä päivä kerrallaan. Me saimme sairaalasta sen nimisen opasvihkosen ja vaikka ensin tuntui niin kliseeltä, niin se oli ainoa keino selviytyä. Päivä kerrallaan.

Minua auttoivat pahimmassa vaiheessa seuraavat säännöt:
Itkeä saa, mutta vain sen verran, että pystyy lopettamaan.
Pelolle ei saa antaa valtaa, koska se ruokkii itseään, vie energiaa ja johdattaa sellaiseen kuoppaan, josta ei pysty kiipeämään ylös.
Joka ilta pitää löytää jokin asia, josta kiittää.
Joka päivä on saatava puolisoni nauramaan ainakin kerran.

Ja sekin asia selvisi, että maailmassa on uskomattoman paljon hyviä ihmisiä ja halua auttaa. Sitä on vain niin vaikea uskoa.

Oli valtavan tärkeä säilyttää puolisoon jatkuva keskusteluyhteys ja tehdä sairastamisesta mahdollisimman arkipäiväistä. Meillä leukemia on jo takana, mutta siirron aiheuttama käänteishyljintä on aiheuttanut paljon ongelmia. Välillä väsyttää, uuvuttaa ja suoraan sanottuna vituttaa, kun tämä ei tunnu koskaan loppuvan. Mutta sairaudet nyt vain ovat osa meidän elämäämme ja sillä siisti.

Voimia, uskoa ja paljon rakkautta teille!

t. Vompatti
vompatti | 3.2.2011 klo 13:42:52