Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: ruokatorvensyöpä

On ihan luonnollista tuntea syyllisyyttä kun huoleen vielä liittyy menettämisen pelkoakin. Niin minäkin koin, että olisiko minun pitänyt jollain varjolla saada isä menemän ajoissa lääkäriin. Mutta niin, mikä on ajoissa...? Varmasti myös sinun sisaresi on mennyt lääkäriin heti kun on tuntenut sen tarpeelliseksi, ja niin kuin jo kerroitkin, ei lääkäri kuitenkaan heti löytänyt mitään hälyyttävää. Varmasti olet tehnyt kaiken minkä voit!

En tiedä minkä ikäinen siskosi on, mutta lääkäri oli vahvasti sitä mieltä, että isä on nuori mahasyöpäpotilas, hän on 63 vuotias. Nuorihan hän onkin, niin mieleltään kuin muutenkin, ja fyysisesti hyväkuntoinen mikä on tietysti ollut etu rajussa painonpudotuksessakin. Sytojen kestämisessä siitä on varmasti myös apua, kun isä ei ole kokenut sivuoireita liian kovina. Isä kävi ct-kuvauksessa tiistaina, ja kuvien tulokset tulevat ensi tiistaina. Se jännittää ja pelottaa ihan hirveästi!! Varovaista uskoa pidän yllä kun tuntuu ettei ihan täysillä voi kaikkia odotuksia ladata siihen parempaan suuntaan.

Puhuin hänen kanssaan puhelimessa juuri äsken, ja hän oli tosi reipas ja hyväntuulinen! Oli käynyt yksin kaupassa, kun äiti oli jäänyt siivoamaan, ja odottivat siellä ystäväpariskuntaa kylään. Tuli kyllä niin hyvä mieli =)! Olen monesti miettinyt miten raskasta tämä on äidille, olen kuitenkin itse etäänpänä enkä elä siinä tilanteessa fyysisesti kokoajan. Voimaton olo on siksikin, että tutuu ettei osaa oikein tukea -tuntuu riittämättömältä.

Miten sisaresi voi nyt? Aloitettiinko uusi lääke ja miltä se on vaikuttanut? Minkälaisia sivuoireita sisaresi lääkityksessä on ollut? Toivon minäkin, että uusi lääke auttaa häntä ja että voinnissa tapahtuisi kohentumista. Ennusteet eivät kai ylipäänsä levinneissä syövissä ole kovin rohkaisevia. Siinä on sitten monesta asiasta jatko kiinni. Ja raskaampaa tietysti hoitojenkin kannalta. Oikeassa olet, ettei niitä ennusteita kyllä kannata jäädä tuijottamaan. Ei me pulliaiset niistä niin kovin ymmärretä, ja jokainen potilas on yksilö!

Ymmärrän tuon huolesi ja hätäsi ja varsinkin kun ensimmäisestä lääkkeestä ei ole ollut toivottua apua.. Tiedän myös että ei oikeastaan ole mitään mitä voisin sanoa, jotta olosi helpottuisi. Hätä ja pelko rakkaan menettämisestä on suuri. Ja omat kädet on sidottu, tuntuu siltä ettei ole paljoakaan mitä vosi tehdä. Mutta kyllä sinä voit: Ole läsnä ja kuuntele ja kerro myös omista tunteistasi. Lue vaikka siskollesi jos hän ei itse jaksa. Ja aina ei tarvitse tehdä mitään, riittää vain että on.

Voimia taas ja kaikesta huolimatta hyvää viikonloppua =)
Iskän tyttö | 16.1.2009 klo 12:56:48