Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

elämäni vaikeinta aikaa

avomieheni on nuorena sairastanut leukemian ja parantunut. nyt aikuis iällä sairastunut syöpään jonka virallista diagnoosia en tiedä . hän ei puhu enkä osaa tai uskalla kysyä. kaikki alkoi 3 vuotta sitten kun kaulaan ilmestyi patti, nyt takana on usaita leikkauksia, ihon siirtoja sairaala jaksoja,säde hoitoja. jokaisen leikkauksen jälkeen ilmestyy lisää patteja.
alkuun hän sanoi ettei tässä mitään ei tämä vaarallista ole..
nyt kun kaappi on täynnä lääkepurkkeja ja mies siinä kunnossa ettei kovin kauaa jalkeilla pysty olemaan ... en pysty muuta ajattelemaan kuin lausetta .. ei vaarallistako?
yritän pitää arkea kasassa lasten ja hänen takiaan mutta tuntuu että henkiset voimavarat alkaa kohta olla käytetty. usein huomaan toivovani että voisin herätä tästä pahasta pahasta unesta. ja että elämä jatkuisi siitä mihin hyvänä aikana jäätiin.
mutta pelkään että kohtalolla on muita suunnitelmia meille.
löysin näille sivuille tänään ensimmäistä kertaa,ehkä siksikin kun ei ole ketään jolle puhua. kun ystävät ovat kysyneet mitä kuuluu olen
kertonut tilanteestamme, kun kerran kysyvät. on sen jälkeen yhteyden pito hiipunut olemattomiin. ymmärrän, onhanse vaikeaa suhtautua
tilanteeseen ja pelottavaan sairauteen, ja varmasti jos olisin ystävän tilalla en itsekkään tietäisi mitä sanoa.
luin teidän kirjotuksia enkä muista millon olisin itkenyt niin paljon kuin nyt.
itkun purskahduksi tulee kyllä pienimmistäkin asioista mutta kun on yritettävä olla vahva vaikka väkisin. itku ei tullut ahdistuksesta vaan lohdusta, ehken olekkaan yksin!
syys30 | 6.10.2009 klo 11:32:02