Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lapsellani on syöpä

Re: Hei Pian äiti<3 ja kympin suruäidit<3

Hei teille kaikille, jotka olette vastanneet,
lämmin kiitos kauniista viesteistänne.

Iian Isä ja Äiti:
On ihanaa kuulla, että Kiia on poikien leikeissä Iian kaverina. Yhdessähän he edelleen kirmailevat ”taivaisilla niityillä”.
Tulen muistamaan Iian aina hänen ihanista sirkeistä silmistään ja siitä eloisuudesta, joka hänestä huokui. Hän niin tohkeissaan minulle kerran esitteli teidän kolmatta poikaa, ollessaan isovanhempien kanssa kontrolleissa keväällä-05.
Iian kuolema tuli meillekin aivan täytenä shokkina. Elämä tuntuu olevan niin armoton ja arvaamaton.
On hyvä kuulla, että saatte uskosta voimaa- ihanan Iian tyttösen muisto sydämissänne.


Kyllähän minä tiedän, ettei Kiiaa ole oikeasti unohdettu. Puhuisin hänestä vain niin mielelläni ilman, että kukaan vaivaantuu tai vaihtaa puheenaihetta. Se tuntuu niin väärältä.
Hän on kuitenkin päällimmäisenä mielessä lähes koko ajan. Meidän on kuitenkin kohdattava joka ikinen aamu- päivä-ilta-yö, ilman Kiian näkyvää läsnäoloa.
Onneksi on hauta, jossa saa hoitotyötä jatkaa ja tuntea olevansa lähempänä. Sen verran kuitenkin olen tätä surutyötä jo tehnyt, että tunnen tyttöni lähelläni ja kannan aina häntä mukanani, mihin ikinä kuljen. Se ei kuitenkaan vähennä tätä järkyttävää ikävää.
Sitä päivää ei tule, että hyväksyisin tämän asian. Sisuksia korventaa, kun muistan kaiken sen kärsimyksen, jonka Kiia joutui kohtaamaan- palkintona kuolema. Lähes puolet elämästään hän joutui kärsimään.
Olihan matkan varrella paljon onnea ja iloakin, saimme yhteisestä ajastamme ihanat muistot. Niiden turvin on vain pärjäiltävä.
Kiian kuoleman vuosipäivä oli viime viikolla. Koko viikko oli äärimmäisen rankka ja tuskainen.


Pian Äiti:
Mukavaa kuulla sinusta!
Minäkin käyn täällä usein lueskelemassa. Voimat riittää vain harvoin kirjoittamiseen asti.
Elokuu on jo puolessa välissä, eikä ole merkkiäkään henkilökohtaisista, pitihän se arvata.
Terveiset teidän kaikille tytöille.

Roosan Äiti, Rosebud:
Anteeksi, etten nyt heti tältä istumalta muista teitä.
Olemme varmaan tavanneet, koska Kiia sairastui kesällä-03.
Toivon, että jaksat nauttia jokaisesta päivästä, vaikka hoidot onkin rankkoja. Muista myös uskoa ja luottaa siihen, että Roosa paranee.
Vaikka muiden lasten kohtalot surettaa, niin muista silti tuntea onnea ja iloa tyttösi puolesta. Ei ole keneltäkään pois se, etta Roosa paranee, se on pelkkää plussaa - kaikille.
Itse kun et tiedä tulevaa, sitä on turha miettiä ja surra etukäteen. Eläkää tässä hetkessä.
Elämä kantaa - kuten itse kirjoitit.
Niin se vaan näyttää kantavan, joka aamu aurinko nousee, vaikka itsestä tuntuu siltä, että kulkee pimeässä tunnelissa päivästä päivään.
Lapset, mies ja muutama ihana ystävä kuitenkin pitää kiinni välistä sen auringonpaisteenkin puolella, edes hetken ja enemmänkin.

Minultakin kuoli anoppi syöpään vain puoli vuotta ennen Kiiaa. Meni taivaaseen Kiian vastaanottamaan. Lohduttaa tieto siitä, että rakkaista rakkaimman mummin hoitoon tyttömme pääsi.
Anoppi oli minulle omaa äitiä rakkaampi ja tärkeämpi. Hänellä, jos kellä oli sydän paikallaan.

Lämmin rutistus kaikille teille!

Lämpimin ajatuksin,
kyynel66
kyynel66 | 15.8.2006 klo 22:06:10