Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lapsellani on syöpä

Lämpimät ajatuksemme ovat luonanne

Hei Marju,

ihan oikein muistit, kyllä minä Jaana olen. Nimimerkkini juontuu Jessen lempileluista, jotka osatollakin kaivettiin aina ensimmäisenä esille. En tiedä onko lasten ja aikuisten AML erikseen vai onko kyse aina samasta taudista. Olen kuitenkin ollut ymmärtävinäni, että tämä kromosomimuutos on niitä "hyvänlaatuisia". Toivottavasti ainakin... Välillä tuntuu, että tieto lisää vaan tuskaa, mutta silti tulee etsittyä kaikki jutut mitä vaan käsiin löytää. Ja kaikki tarinat eivät ole niitä onnellisia, niinkuin teidän perhekin on joutunut kokemaan. Muistan jo kuinka itkin, kun luin Pinjan tarinaa lehdestä silloin vuosi sitten, arvaamatta kuinka läheltä se tulee meitäkin koskettamaan.

Me yritämme nyt palata normaaliin elämään. Jessellä on loppututkimukset vajaan kahden viikon kuluttua ja vaikka niitä odottaakin kauhun sekaisin tuntemuksin, olen "päättänyt" pitää poikaa terveenä. Tosin aina käy sellainen ajatus mielessä, että mitäs sitten, jos tauti uusii, vaikka eihän sille nyt mitään voi tehdä ja olisi paras unohtaa koko uusimisvaara. Juuri tällä viikolla on taas käyty KOKSissa joka päivä, kun verta tuli nenästä niin massiivisesti, että hB tippui 120stä 80een. Silloin vietetään unettomia öitä.

Olen niin kiitollinen, että olemme saaneet pitää Jessen vaikkakin sairaana. Enkä osaa edes kuvitella sitä kivun määrää, jonka menettäminen olisi aiheuttanut. Vieläkin itkettää kun ajattelen niitä alun epätoivon hetkiä. Teille se suru ja murhe on tullut tutuksi ja ajattelemme teitä lämmöllä.

Olen myös kiitollinen kaikille niille toisille vanhemmille jotka auttoivat meitä alkuvaiheessa. Asuntolassa eräs isä kuunteli ja kertoi, mitä on edessä ja valoi meihin uskoa. Jesse sai huonekaverin melkein heti hoitojen alussa ja tämän nuori äiti oli jo nähnyt alkuvaiheen ja osasi suhtautua tosi rauhallisesti kaikkiin vastoinkäymisiin ja rauhoitti meitäkin. Myös isot poikamme 18 ja 16 vuotiaat pitivät arjessa kiinni. Silti en tahtoisi sitä elää uudestaan. Toivon voimia kaikille jotka siellä nyt painivat sairaan lapsen vuoteen vierellä joka hetki peläten.

Tämä meni nyt vähän märehtimiseksi, mutta olen ajatellut, että yritän nyt kirjata vähän tuntemuksia ylös, kun vielä ne muistan. Kun saat kirjasi valmiiksi, niin lukisin sen mielelläni, joten ilmoittele.

Valoisaa kevättä ja rohkeita ajatuksia
toivoo
Jaana
Dino | 9.3.2008 klo 10:46:26