Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Kun meinaa toivo hiipua

Rintasyöpä teki sitten etäpesäkkeet keuhkoon. Elämäni on ollut muutenkin taistelua vaikean lapsuuden kanssa. Nyt sitten huoli omista lapsista, jotka ovat iältää 16 ja 13. Jos minulle käy huonosti he menevät isäleen, joka on kanssani yhteishuoltaja, joskin hänellä on ollut jo vuosia uusi perhe. Lapset ovat olleet uudelle perheelle aina kakkosasemassa. Isä on käynyt uuden perheen kanssa ulkomailla, eikä ole huolinut omiaan mukaan. Viettää tärkeitä juhlia ja tapahtumia aina niin, että toimittaa omat lapset pois tieltä ja uuden perheen kanssa viettää aikaa. Nuorempi varsinkin kärsii tästä. Mitä sitten jos kuolen ja lapset joutuvat tuohon perheeseen kakkosluokan kansalaisiksi. Se pelottaa todella.

Jotenkin vain tulee tunne, että en jaksa enää taistella. Isäni oli väkivaltainen, äiti sulki silmät, taistelin alkoholinhuuruisen nuoruuden läpi aikuiseksi ja kahden lapsen yksinhuoltajana, tai siis yhteishuoltajana, mut kun isä asuu monen sadan kilometrin päässä eikä juuri välitä lapsistaan olen ollut kuten täysin yksinhuoltaja. Olen yrittänyt ja yrittänyt ja taistellut elämäni läpi. Nyt opiskelen unelma-ammattiini ja työskentelen opiskelun ohessa samassa ammatissa. Sitten tuli tämä jysäys ja tuntuu, että en halua enkä jaksa taistella enää. Miksi jaksaisin, miksi en vain luovuta?
edith | 10.6.2009 klo 23:12:18