Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: TAMOFEN JA SAMPERIN VALKOVUOTO!!!

Hei, minulta leikattiin kolme vuotta sitten hormonipositiivinen rintasyöpä. Kasvain havaittiin niin aikaissessa vaiheessa, että selvisin ilman sytostaatteja ja sädehoitoja. Olen nyt syönyt Tamofenia kohta kolme vuotta ja olen saman ajan kärsinyt lisääntyneestä valkovuodosta. Puolitoista vuotta sitten vuoto oli todella runsasta, sain gynekologilta lähetteen Kätilöoistolle tutkimuksiin. Kohdussa oli polyyppi, joka poistettiin. Vuoto väheni olennaisesti. Sen jälkeen vuoto on taas vähitellen lisääntynyt. Olin taas eilen uudestaan tutkimuksissa saman vaivan takia, mutta nyt kohdussa ei havaittu mitään poikkeavaa.
Olen saanut kaksi kertaa vaivaani Zidoval emätingeeliä, joka auttaa jonkin aikaa. Liitän ongelman Tamofeniin, sillä aikaisemmin en ole tällaisesta vuodon määrästä kärsinyt. En tiedä olisiko sillä merkitystä, että olen jo 67 v.
Kyllähän tämän kanssa elää, vaikka pikkuhousunsuojia kuluukin.
Onnimanni
onnimanni | 25.4.2012 klo 15:29:37