Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: allerginen taxolle :(
Hei!Täällä myös yksi taxo-allergikko. Kerronpa oman tarinani. Minulle annettiin ensin täsmälääke Herceptiiniä ja sen jälkeen suolaliuostauko ja sitten tuo taxo. Kolmenminuutin tippumisen jälkeen rintaani ahdisti (luulin että tulee oksennus, sillä kaikki ovat kovasti pahoinvoinnilla pelotelleet), mutta sekunnissa tunne koveni ja samassa alkoi punakohota kaulalle ja kasvoille sekä suun ympärys ja posket pistelivät ja tuntui kuin kasvoni olisi ilmapallo joka räjähtäisi kohta. Tämä kaikki tapahtui sekunnissa ja hoitaja kiirehti pysäyttämään tipan, ottamaan verenpainetta ja hälyyttämään lääkärin paikalle. Verhot vedettiin sängyn eteen ja kaikki juoksivat. Ja tuntui kuin taju lähtisi. Vaan pysyin tässä maailmassa.
Sitten pidettiin puolen tunnin tauko suolalla. Jatkettiin tiputusta lääkärin seisoessa vieressä. No kaikki meni hyvin.
Seuraavalla kerralla tuli pieni häivähdys punotusta ei muuta. Mutta ylimääräinen tauko pidettiin varmuuden vuoksi.
Kolmannella eli viimeisellä taxo-kuurilla toistui miltei sama kuin eka kerralla ilman pistelyjä. Tällöin ei tarvittu lääkäriä. Joka kerta tiputus saatettiin loppuun onnellisesti (tosin jännitys/pelko jne itsellä oli melkoinen).
Nyt olen hoitosuunnitelmani puolessa välissä ja toivon etten enää koskaan saa tuota taxoa, joka otti koville annettaessa vaikka jälkeen olen voinut oikein hyvin. Nyt on vielä kolme CEFiä jäljellä. Muuten taudinkuvasi on kovasti omani kaltainen.
Meidän on vain luotettava lääkäreiden asiantuntijuuteen ja pidettävä kunto ja mieli korkealla.
Hyviä vointeja.
Maikkendaali
- Re: allerginen taxolle :(thunder
- Re: allerginen taxolle :(pikkumyy-41
- Re: allerginen taxolle :(Mehitähti
- Re: allerginen taxolle :(maikkendaali
- Re: allerginen taxolle :(pikkumyy-41