Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: kauhusta kankeana...
Hei.Tutulta kuulostaa tilanteesi. Itse kävin saman läpi vain reilu kuukausi sitten: menin rutiinigynelle 4.7. ja molemmissa munasarjoissa nähtiin ultralla joku mötti. Sain lähetteen Naistenklinikalle. Siellä samat tutkimukset. Sain lähetteet labraan samantein, TT-kuvauksiin ja erikoislääkärille seuraavalle viikolle. Labrassa kyselin, mitä kokeita otetaan. Vastaus: “tällä putkella määritetään veriryhmä, tässä on naatriumit ja kaliumit...” Ja sitten pommi: “…ja tällä putkella määritellään kasvainmarkkerit”. Siinä vaiheessa tajusin tilanteen vakavuuden ja maailma pimeni. Voiko olla totta, että minulla, 32-vuotiaalla terveellä ihmisellä, voisi olla syöpä?
Mietin laillasi paljon, miten kerron asian miehelleni, vanhemmilleni, työkavereille ja ystävilleni. Pitäisikö olla ihan hiljaa ja kuormittamatta muita huolillaan vai kertoa suoraan? Ja kenelle asiasta voisi kertoa? Miten muiden ihmisten suhtautuminen minuun muuttuisi?
Koska olen muutenkin varsin avoin ihminen, päätin ottaa asiaan avoimen tiedottamisen linjan. Ihmisten kysellessä kuulumisia olen ottanut asian puheeksi kaikkien kanssa heti ja suoraan. Toki suuri osa järkyttyy aluksi, mutta sen jälkeen heiltä saamani tuki on ollut valtava! Olen saanut purkaa sydäntäni ja pelkojani ääneen ja samalla käsitellä omia tunteitani. Ja kuulla, miten usealla on lähipiirissään joku syövän kanssa taisteleva tai siitä jo selvinnyt. Minua ainakin on helpottanut suunnattomasti keskusteleminen asiasta.
Eniten tukea sain mieheltäni ja vanhemmiltani. Mies on perusjärkevä insinöörityyppi, joka suhtautui asiaan jalat maassa –tyyliin. Jaksoi kuunnella huoliani ja osasi tyynnytellä, kun mielikuvitukseni jylläsi villeimmillään. Seisoi tukena ja turvana koko ajan, ollen mukana myös erikoislääkärikäynnillä, jossa lopullinen leikkauspäätös tehtiin vahvan munasarjasyöpäepäilyn perusteella. Sitä hetkeä en olisi jaksanut yksin.
Toinen oloani helpottanut keino oli hakea tietoa. Luin kaiken munasarjasyövästä: eri asteisista syövistä, hoitomuodoista, leikkauksista (radikaalisellaisista sekä säästävistä), systostaateista ja hiusten lähdöstä (sekä takaisinkasvamisesta!!!), uusiutumisriskeistä ja kontrolleista. Selvittelin käytännön asioita: kuinka kauan työpaikka maksaa palkkaa sairaslomalla ja mikä on Kelan korvaus sen jälkeen? Vaikka sanotaan, että tieto lisää tuskaa, niin itseäni konkreettinen tieto siitä, mitä kaikkea voisi olla odotettavissa helpotti. Lisäksi osasin lääkärikäynneilläkin kysellä enemmän, joka jälleen lisäsi tietoa omasta tilanteestani ja lisäsi tunnetta oman itseni herruudesta.
Silti mistään en voinut löytää vastausta siihen, olivatko molemmat munasarjani vaarassa – se selviäisi vasta leikkauksessa. Tämä asia jäyti kaikkien eniten, sillä olen vielä lapseton - ei ole ollut "aikaa" hankkia lapsia. Entäs, jos molemmat munasarjat vietäisiin - miten sitten kävisi lastenhankinnan????
Osaan siis hyvin kuvitella, mitä käyt tällä hetkellä läpi – tosin sinulla on oman jaksamisesi lisäksi huoli huollettav(i)stakin. Välillä mielikuvitus laukkaa hulluna, välillä sitä jäätyy paikoilleen osaamatta tehdä tai ajatella mitään. Pelko on koko ajan läsnä ja epävarmuus kalvaa takaraivossa. Välillä sitä toivoo, että saisi pian vastauksen, vaikka se olisi huonokin...
Omasta kokemuksestani suosittelen lämpimästä asian jakamista, ainakin lähimpien kesken. Et arvaakaan, millainen voimavara lähimmäinen tai ystävä voi olla. Puhelinsoitto, jossa ystävä kysyy, kuinka voit tai tsemppaava tekstiviesti auttaa kummasti jaksamaan eteenpäin. Ymmärrän, että asiasta avoimesti keskusteleminen ei välttämättä ole minunlaillani helppoa kaikille, mutta onneksi myös täällä palstallakin tunteita voi purkaa – anonyymisti ja saman kokeneiden kesken! Täältä löydät vertaistukea! (ja eikös jonkunsortin vertaistukea saa jonkun syöpäjärjestönkin kautta???)
Sitä ei arvaakaan, millainen voimavara ihmisestä itsestään tarpeen tullen löytyy – myös sinusta! Älä silti jää asian kanssa yksin.
Toivotan sinulle ja perheellesi hyvää jatkoa, tsemppiä ja voimia! Etene päivä kerrallaan, enempää ei tarvitse jaksaa.
Päivi
PS: Loppujen lopuksi minulle kävi hyvin. Leikkauksessa selvisi, että minulla ei ollut munasarjasyöpää vaan toinen kasvaimista oli “melko” hyvänlaatuinen ja toinen oli nk. Borderline-kasvain (ei hyvänlaatuinen, muttei pahanlaatuinenkaan). Itse operaatio onnistui erinomaisesti: kasvaimet saatiin näillä näkymin kokonaan pois, toista munasarjaa pystyttiin jättämään jäljelle ja haavan toipuminenkin on ollut nopeaa. Viikon kuluttua menen takaisin töihin ja muutaman kuukauden päästä on ensimmäinen kontrolli. Kaikki eivät ehkä ole yhtä onnekkaita, mutta toivottavasti tarinani antaa toivoa – vahva munasarjasyövän epäilykin voi loppua joskus näin onnekkaasti!
- kauhusta kankeana...kotiäippä38
- Re: kauhusta kankeana...Sitähän se oli
- Re: kauhusta kankeana...päivi76
- Re: kauhusta kankeana...pike44
- Re: kauhusta kankeana...iina*iinuska