Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Kiitoksia kaikille tuesta ja kannustuksesta.

Voi miten ihanan viestin olet kirjoittanut. Myös minä totean, että samoja tuntoja käyn mielessäni syövän suhteen. Olen lukenut tällä palstalla suositeltua, Rhonda Byrnen kirjaa Voima, kirja on antanut minulle paljon ja jopa muuttanut minua. Nyt ajattelen, että minun piti saada syöpä muuttuakseni ihmisenä. Minulla ensimmäinen docetaxel takapäin, ja xelodan jakso meneillään kotona,fyysinen olotila on hutera, mutta henkinen olotila on todella hyvä, ihan oikeesti ihmettelen tätä oloani, Voima-kirjan ansiosta olen hyväksynyt itseni ja antanut itselleni anteeksi menneisyyden virheet, sanoisin näin ,että olen negatiivisilla ajatuksilla ja teoilla pilannut elämääni aiemmin. minulla on takana kaksi rankkaa ihmissuhdetta, keskivaikea masennus,oikeastaan en ihmettele yhtään, että sairastui kahteen syöpään yhden vuoden aikana, sitä saa mitä tilaa! Nyt rinnallani on upea ihminen, jonka kanssa jaksan syövästä huolimatta. Piti meenä polvilleen, että näkee elämän ihanuuden. Tänään olen jaksanut puuhastella ulkona todella paljon ja se on tuntunut hyvälle, on niin upea ilmakin. Kaikkea hyvää teille rakkaat kanssasisaret, tuetaan jatkossakin toisiamme. Olkoon enkelit kanssanne!
Sini-likka | 2.10.2011 klo 12:42:58