Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Koska se tukka lähtee?
Hei!Mulla tukka lähti aika tarkalleen 12pvää ekasta taxosta. Kolmessa päivässä irtosi tukoittain niin, että mies ajoi lopulta hienon sängen joka harveni 8 sytokuurin aikana kovin harvaksi ja uusikin kasvu oli lähes olematonta. Siitä lähtien pidin peruukkia, huiveja, hattuja ja lippiksiä, mikä nyt mukavalta tuntui milloinkin. Peruukki oli oikein oman näköinen, moni erehtyi ja luuli omaksi tukaksi. Ja onpa peruukkipää ikuistettu passiin ja ajokortiinkin kun menin naimisiin hoitoputken loppupuolella :)
Nyt 10 kk:n kaljuilun jälkeen, viimeisestä sytoista aikaa 5kk, kävin tänään kampaajalla hakemassa kunnon värin hiuksiin. Olen ihan tohkeissani näistä hiuksista vaikka hirmu lyhyt onkin ja päältä vähän harvakin. Mulla hiusten kasvu on ollut tosi nihkeetä ja hius ihan sellaista vauvamaisen silkkistä. Mutta nyt saa huivit ja muut jäädä, peruukin pistin pois jo aiemmin.
Nopeella kauppakierroksella muuten huomasin, että ihmiset tuijotteli enemmän tätä lyhyttä tukkaa kuin koskaan ennen huivipäätä. Toisaalta voi olla, että pitivät outona, ulkona satoi räntää ja minä hymyilin kuin hangon keksi! Ja mieltä lämmitti kassalla saatu kommentti: Sulla on muuten hienot hiukset!
Tsemppiä hoidot aloitteleville, hoidot menee yllättävän nopsasti ja hiuksetkin palautuu aikanaan!
Terkuin,
- Koska se tukka lähtee?mihahen
- Re: Koska se tukka lähtee?markrani
- Re: Koska se tukka lähtee?Untuvikko
- Re: Koska se tukka lähtee?mihahen
- Re: Koska se tukka lähtee?kesä-09
- Re: Koska se tukka lähtee?Sini-likka
- Re: Koska se tukka lähtee?emuliita
- Re: Koska se tukka lähtee?Hande83
- Re: Koska se tukka lähtee?mihahen
- Re: Koska se tukka lähtee?Maija-Helena
- Re: Koska se tukka lähtee?Untuvikko
- Re: Koska se tukka lähtee?mihahen
- Re: Koska se tukka lähtee?Sini-likka
- Re: Koska se tukka lähtee?martta50v.
- Re: Koska se tukka lähtee?kesä-09
- Re: Koska se tukka lähtee?kesä-09
- Re: Koska se tukka lähtee?Memmu66
- Re: Koska se tukka lähtee?kesä-09
- Re: Koska se tukka lähtee?Memmu66
- Re: Koska se tukka lähtee?teppana
- Re: Koska se tukka lähtee?mihahen
- Re: Koska se tukka lähtee?litukka
- Re: Koska se tukka lähtee?krookus
- Re: Koska se tukka lähtee?Syysnainen
- Re: Koska se tukka lähtee?krookus