Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Oletteko löytäneet apua Tamofenin aiheuttamiin oireisiin?

Heippa pitkästä pitkästä aikaa. Minulla loppuivat hoidot juhannuksen alla (sytot+säteet). Silloin alkoi myös Tamofen-kuuri. Kärsin kovasti kuumista aalloista sytojen aikana, joten sain sekä Bellergal (ei ole nykyään sillä tuotenimellä)- että Efexor-reseptin. Bellergal on osoittautunut todella mainioksi lääkkeeksi. Unen laatu on parantunut, kuumat aallot tosi harvassa helteestä huolimatta. Efexoria en haluakaan käyttää, koska en tunne tarvetta mielialalääkitykseen.
Työt aloitin maanantaina, ja elämä on palautunut kaikin puolin normaaliksi. Syöpä ei ole päällimäisenä mielessä, enkä tarkkaile itseäni. Joten kaikki hyvin. Viime lokakuun kohdalla on mielessäni suuri musta aukko, luulinhan kuolevani ennen kesää. Siispä jaksakaahan, siskot, hoitojenne kanssa. Niiden jälkeen elämä maistuu melkeinpä paremmalta kuin ennen sairastumista. Hiuksia mittailen päivittäin. Peruukin alta pilkistävät pulisongit, joten eihän tässä enää ole edes kaljua. Kulmakarvoista tuli tuuheammat kuin ennen sulkasatoa.
Paino on palautunut entiselleen, en huomaa Tamofenin vaikutusta turvotuksenakaan. Kaksi kuukautta on tietysti lyhyt aika, mutta luotan, että suuria muutoksia ei tulisi.
Olen onnistunut aika hyvin irtautumaan palstalta, mutta välillä pitää lukea kuulumisia. Surullista, että joka kerta on uusia kohtalotovereita. Lämmöllä Lillukka
lillukka | 15.8.2007 klo 20:09:12