Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Tunnelmia leikkauksen jälkeen

Hei Lotteliini ja Kutri!

Oma toipumiseni näytti alkavan hyvin, mutta nyt olen huomannut jälkiväsymystä. Myös turvotus on vähitellen lisääntynyt, joten ehkäpä täytyy vielä käväistä punkteerauksessakin. Jumppaminen alkaa olla aika satunnaista, vaikka ymmärrän sen tarpeellisuuden.

Minulle on tulossa sekä sytot että säteet hyvin todennäköisesti, mutta varmuuden saan vasta jälkitarkastuksessa. Odotan vielä postia sairaalasta, koska en lähtiessä ehtinyt saada vielä jälkitarkastusaikaa. Kasvaimeni oli ehtinyt jo aika isoksi ja luultavasti levinnyt myös imusolmukkeisiin. Nyt pelottaa tietysti, onko levinnyt muuallekin.

Sinulla Lotteliini kestää nyt varmasti vähän kauemmin toipua, mutta onhan sitten kerralla saatu korjattua ulkonäköasiakin.
Minulla on nyt paljon henkistä sopeutumista tähän yksirintaisuuteen ja ehkä joskus tulevaisuudessa haluan korjata sitäkin puolta uusiorinnalla. Nähtäväksi jää.

Hyviä toipilaspäiviä!

t. Sipriina
Sipriina | 11.6.2007 klo 22:12:42