Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Painoasiaa
Hei kaikille!Itselläni paino nousi vain hetkeksi sytostaattien aikana kun piti syödä ihan vaan mikä sattui maistumaan ja lenkkeilykunto oli aivan minimissä. Kun hoidot päättyivät ja olo parani niin takaisin lenkkipolulle päästyäni paino palautui takaisin. Varmaan jo senkin takia kun aineenvaihdunta vilkastui, samalla tuli tuota henkistäkin virkeyttä.
Joku pohdiskeli omaa osuuttaan tähän tautiin. Omasta puolestani olen aivan vakuuttunut siitä ettei pieni ihminen paljon voi (tietenkín kohtuus kaikessa). Olen lenkkeillyt säännöllisesti kolme kertaa viikossa niin kauan kuin jaksan muistaa, syönyt paljon vihanneksia ja muutenkin terveellisesti. En tupakoi ja alkoholia käytän harvoin. Sekin tulee lähinnä ruuan kera (punaviini). Olen kokoa 36. Sairatuttuani olin 34 vuotias.
Jotenki tuntuu ettei paljon ois toisin voinu tehdä. Se tulee jos on tullakseen.
Voimia teille kaikille kohtalon tovereille. Te olette vahvoja kaikki kiloinenne tai ilman. On tämä sen verran rankka kokemus.
Reipasta kevään odotusta ja uskoa huomiseen t. Piritta
- PainoasiaaSaana
- Re: PainoasiaaSyysunelma
- Re: Painoasiaalillukka
- Re: PainoasiaaSyysunelma
- Re: PainoasiaaHempukka
- Re: Painoasiaakevät
- Re: PainoasiaaHempukka
- Re: Painoasiaatiina:)
- Re: Painoasiaamimi
- Re: PainoasiaaMariina
- Re: PainoasiaaHempukka
- Re: PainoasiaaSaana
- Re: Painoasiaapiritta