Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Eka taxo ohi

Tänään on lämmöt pysyneet alle 37:ssä \o/ Ja on ollut olokin kyllä parempi. Aamuyöllä särki selkää ja oli ihan julmettu hiki taas ja muutenkin huono olo. Otin Buranan ja nukuin muutaman tunnin vielä, niin helppas. Kyllä sen tosiaan pystyy paikallistamaan siihen kortisonien loppumiseen tuon olon huononemisen. Ke aamuna otin viimeiset kortisonit ja torstai-iltana olinkin jo ihan tööt!!

Nyt tuntuu, että makuaisti alkaa palailla ja suu tuntua normaalimmalta. Tänään kävin oikein kävelyllä koiran kanssa ja sen jälkeen unet. Nyt tuntuu oikeasti aika normaalilta tämä olo, pieni korvennus tuossa mahan seudulla, mutta tänään en ole joutunut ottamaan edes Gavisconia Somacin lisäksi niinkuin eilen. Jäätelö tosin maistuu edelleen :o) Ja kaurapuuro. Ja ruisleipä juustolla!!

Kyllä minä huomenaamulla töihin ajattelin suunnata, ja olen asiasta oikein innoissani! Jos ei onnistu, lähden sitten kotiin, mutta uskoisin menevän ihan hyvin. Sen torstain olisin näin jälkeenpäin ajatellen ehkä voinut olla kotonakin, silloin olin kyllä aika poikki. Pitänee ensi kerralla pyytää koko hoitoviikko saikkua ja sitten kaksi töitä, jos menee putkeen. Kovasti toivon jo ensi viikolla pääseväni hevoseni selkään!! Minä olen sellainen, että silloin kun olen liikkeessä, elän :o)
Katjusmaaret | 3.9.2011 klo 20:15:41