Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Äidin masentuneisuus ja auttaminen

Niin murheellista kuin se onkin, kuolemansairaan ihmisen täytyy antaa olla myös masentunut. Kukapa ei masentuisi, kun tietää kohta kenties joutuvansa luopumaan elämästä? Ja kaikista rakkaistaan?
Pahinta mitä voi silloin tehdä, on väen väkisin koettaa olla tekopirteä ja piristää sairasta vastoin tämän tahtoa. Kun kuolema lähestyy, mennään sairaan ehdoilla. Läheiset surevat, mutta niin suree myös sairas. Se vaatii todella paljon omaisilta, tiedän sen, mutta rakkaan ihmisen takia siihen on vain pystyttävä. Kyllä sairaan kanssa voi puhua kuolemasta, hänen kanssaan voi itkeä, voi kertoa kuinka paljon rakastaa, kuinka paljon tuntee tuskaa ja kuinka paljon kaipaa sitten kun häntä ei enää ole. Miksi kaunistella asioita? Kyllä sairas tietää mistä on kysymys ja pahoittaa vain mielensä kun "ollaan niinkuin ei oltaiskaan."
En tarkoita, etteikö apua saisi hakea. Saa, ja pitää, mutta vain jos sairas haluaa. Vertaistuki, masennuslääkkeet, terapia - kaikki loistavia ideoita.
Sairaalle myös hengelliset asiat voivat tulla tärkeiksi. Tällöin seurakunnasta saa aina apua. Papeilta tai diakoniatyöntekijöiltä saa sielunhoitoa tai keskusteluapua 24/7.
Paras mitä voi tehdä, on olla tukena. Tehdä selväksi, että ei koskaan hylkää, että rakastaa loppuun asti.
En tiedä saako täällä mainostaa, mutta suosittelen lukemaan Juha Hännisen ja Mirja Sisko Anttosen kirjoja. Hänninen on Terhokodin ylilääkäri ja Anttonen saman laitoksen ylihoitaja. Käytin mm. heitä lähteinäni, kun tein lopputyötäni saattohoidosta. Hyviä teoksia on myös Anneli Vainiolla, joka on kivun hoitoon erikoistunut lääkäri.
Alkuperäiselle kirjoittajalle: tietysti toivon, että äitisi selviää. Oma äitini on myös taistelunsa loppusuoralla. Rohkeutta ja voimia!
Magdalan Maria | 22.1.2012 klo 04:54:50