Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Läheisen tuki

Vakavan sairauden aikana punnitaan ystävyys. Vain oikeat ystävät pysyvät rinnallasi hyvinä ja huonoina päivinä.
Minkä ikäiset lapset sinulla on? Ymmärsin, että he ovat jo sen verran aikuisia, että ymmärtävät asioita, niin nyt tarvitset heitä tukijoiksesi. Rohkaise mielesi ja kerro heille avoimesti parisuhde tilanteestasi ja ennen kaikkea kerro sairaudestasi. Se ei ole helppoa, mutta yritä. Jos kerrot lapsille vasta sitten kun kaikki on ohi, niin he voivat kokea jääneensä hyvin tärkeässä asiasssa ulkopuolisiksi. Me äidit haluamme säästää lapsiamme ikäviltä asioilta ja sen takia jätämme asioita kertomatta, mutta näin voimme tehdä enemmän hallaa. Lapset tarkkailevat hyvin paljon vanhempiaan ja voi olla, että he ovat huomanneet olemuksessasi jo jotain muuttuneen, mutta eivät saa sitä sanotuksi. Heillä voi olla jo huoli sinusta, mutta eivät tiedä mistä on kyse. Syöpä on koko perheen sairaus.
Itse otin alusta lähtien avoimen linjan ja puhuin sairaudesta. Jos en olisi tehnyt näin, olisin nyt henkisesti riekaleina. Kun puhuin, tein samalla surutyötä ja aloin hyväksyä sairauden ja sen mukanaan tuomat "lieveilmiöt."
Voimia sinulle, olet jo pitkällä hoitopolullasi. Huominen päivä on jo parempi. Terveisin Gugi53
gugi53 | 24.6.2012 klo 09:05:55