Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Munasarjasyöpä
Hei kohtalotoveriMinä olen 52-vuotias. Gynekologisessa kontrollitutkimuksessa minulta löydettiin maaliskuussa 2010 pieni cysta koko oli n. 1,5 cm. Määrättiin kontrolli ultraääni 3-4 kk kuluttua. Menin heinäkuun lopulla uuteen ultraääneen ja kasvain oli kasvanut n. 4 cm kokoiseksi. Sain lähetteen naistentaudeille. Siellä sitten selvisi, että kyseessä ei ollutkaan mikään viaton cysta vaan epäiltiin pahanlaatuisuutta. Otettiin verikokeita ja syöpäarvot olivat koholla. Leikkaus tehtiin 6.9. ja siinä selvisi, että kasvain (koko oli jo 5.2x4.5) oli kiinnittynyt paksusuoleen. Minulta poistettiin kohtu, munasarjat ja vatsan alueen imusolmukkeet. Kasvain saatiiin irrotettua suolen seinämästä. Patologin vastauksissa syöpä oli paikallinen. Minun onneni oli, että kontrollikäynnillä kasvain löytyi varhaisessa vaiheessa kontrollitarkastuksessa. Sytostaatteja määrättiin 6 x (taxol ja karboplatiini). Nyt 5. kerta oli eilen ja viimeinen on kolmen viikon päästä. Minulla ei ole ollut pahoinvointia vaan paha ummetus ja hermosäryt jaloissa sekä armoton väsymys. Minunkin valosolut laskee hoidoista ja niitä on jouduttu siirtämään. Lisäksi olen pistänyt välillä Neupogenia ja Neulastaa.
Leikkaus meni ainakin minulla hyvin, sitä ei kannata jännittää eikä pelätä. Leikkauksen jälkeen annettiin kipulääkkeitä riittävästi, joten kipuja ei tarvinnut tuntea. Tottakai olo on heikko ja täytyy malttaa olla iisisti.
Minulla tässä jo loppusuora häämöttää vaikka välillä on tuntunut, että eikö tämä koskaan lopu. Jos haluat voidaan vaihtaa vaikka sähköpostiosoitteita.
Välillä on hyviä päivä ja välillä huonoja, mutta elämä voittaa. Jos itkettää niin silloin pitää aina itkeä, se helpottaa.
Kannustavin terveisin Riituli52
- Munasarjasyöpä sannuliini74
- Re: Munasarjasyöpä riitta47
- Re: Munasarjasyöpä Riituli52