Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Hyviä hoitokokemuksia
Hei,Mukava kuulla että kokemuksesi ovat olleet positiivisia. Ja on erittäin tärkeä että koet nyt lääkärien ottavan sinut vakavasti, ei näiden asioiden kanssa voi jäädä itse märehtimään.
Minut leikattiin viime kuussa torstaisena iltapäivänä, ja seuraavana päivänä pääsin lounaan jälkeen kotiin.
Itsestä tuntui alkuun hyvinkin oudolta kun kuulin että sairaalassa ollaan (kokopoiston jälkeen) yksi, korkeintaan kaksi päivää. Mutta lääkärit perustelivat asiaa sairaalabakteerin välttämisellä ja sillä että dreeni hoitaa homman ihan hyvin kotonakin.
Lähdin ihan mielelläni kotiin, vaikka olo olikin vielä jokseenkin sumea ja kaikki tuntui edenneen niin nopeasti.
Minulla kuitenkin on mies suuresti apuna ollut, en muuten olisikaan kolmen lapsen talouteen uskaltanut niin pian leikkauksen jäljiltä kotiutua.
Dreenin kanssa elo sujui ihan hyvin, ensimmäiset päivät meni lepäillessä vähän väliä mutta pikkuhiljaa olo normalisoitui.
Nyt leikkauksesta on kulunut reilut kolme viikkoa, ja vaikka yhteen haavoista tulikin tulehdus ja sitä olen ravannut hoidattamassa niin olen iloinen että olen voinut elellä reippaasti arkea tämän ajan hoitojen vasta odotellessa lähitulevaisuudessa.
Yllättävän nopeasti tämä aika menee!
- Terhikki
- Hyviä hoitokokemuksiaTättärä
- Re: Hyviä hoitokokemuksiaTerhikki
- Re: Hyviä hoitokokemuksiaTättärä