Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Eilen todettu rintasyöpä
Hei,sain diagnoosin reilu vuosi sitten. Ensin oli osapoisto ja sitten kokopoisto (leikkausmarginaalit jäivät liian pieniksi). Sytot ja hormonihoidot tuli päälle.
Kirjoittamasi tunteet kuulostavat todella tutuilta. Alussa mullakin olo oli itkuinen ja epätoivoinen. Itkin lähes päivittäin ja stressi oli koko ajan niin suuri, että fyysisesti voin pahoin ainakin kaksi ensimmäistä kuukautta. Joka päivä oli kuvottava olo eikä ruoka maistunut. Täältä sain uskotmattoman paljon voimia. Siskojen tuki ja tsemppaus on ollut korvaamaton apu tällä tiellä.
Kaikki odottaminen on ollut piinaavaa ja unettomiakin öitä on vietetty. Kun hoidot alkoivat, olin aika rauhallinen. Tuntui että asia on edes jollain tasolla hallinnassa. Pikkuhiljaa luottamus elämään on palautunut. Koskaan elämä ei tule ehkä olemaan kuten ennen. Olen kuitenkin yrittänyt elää tätä päivää ja on jo päiviä, etten ajattele koko sairautta. On aivan ymmärrettävää, että ihminen syöpädiagnoosin jälkeen on järkyttynyt ja tunteet ovat yhtä vuoristorataa. Itse kävin juttelemassa myös ammattilaisen luona. Muista myös tämä mahdollisuus jos tuntuu oikein mustalta.
Toivon sinulle paljon voimia. Tie voi tuntua ajoittain kiviseltä, mutta älä vaivu epätoivoon. Salli itsellesi kaikki tunteet. Ja älä sorru olemaan liian vahva. Itse kerroin aina vointia kysyttäessä, että kaikki on hyvin vaikka ei ollutkaan. En ottanut mitään apuja vastaan, vaan koetin selviytyä kaikesta kuten aiemminkin. Niinpä sitten avun tarjoajatkin loppuivat. Perhe ja ystäväni luulivat että jaksan kuten ennenkin vaikka todellisuudessa olin aivan poikki ja rikki.
Aurinko paistaa vielä sinullekin <3
Katjuliini
- Eilen todettu rintasyöpäVianna
- Re: Eilen todettu rintasyöpäMinnalla
- Re: Eilen todettu rintasyöpähoit-su
- Re: Eilen todettu rintasyöpäMinnalla
- Re: Eilen todettu rintasyöpäkukkamaaria
- Re: Eilen todettu rintasyöpäMinnalla
- Re: Eilen todettu rintasyöpä"TRI-atloonari"
- Re: Eilen todettu rintasyöpämarijamari
- Re: Eilen todettu rintasyöpäMinnalla
- Re: Eilen todettu rintasyöpäMinnalla
- Re: Eilen todettu rintasyöpäMinnalla
- Re: Eilen todettu rintasyöpäMinnalla
- Re: Eilen todettu rintasyöpäSantruzka
- Re: Eilen todettu rintasyöpäMinnalla
- Re: Eilen todettu rintasyöpäKatjuliini
- Re: Eilen todettu rintasyöpäMinnalla
- Re: Eilen todettu rintasyöpätissitön
- Re: Eilen todettu rintasyöpäKatjuliini
- Re: Eilen todettu rintasyöpäMinnalla
- Re: Eilen todettu rintasyöpäMinnalla
- Re: Eilen todettu rintasyöpäMinnalla
- Re: Eilen todettu rintasyöpäMinnalla
- Re: Eilen todettu rintasyöpäSantruzka
- Re: Eilen todettu rintasyöpäMinnalla
- Re: Eilen todettu rintasyöpäMinnalla
- Re: Eilen todettu rintasyöpäTulevaisuus?
- Re: Eilen todettu rintasyöpäSantruzka
- Re: Eilen todettu rintasyöpäKatjuliini
- Re: Eilen todettu rintasyöpäSantruzka
- Re: Eilen todettu rintasyöpäMinnalla
- Re: Eilen todettu rintasyöpäSantruzka
- Re: Eilen todettu rintasyöpäSantruzka