Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Kylmät aallot?
Hei kaikille, melkoisia hikoilupuuskia pukkaa, nytkin naamasta valuu hikeä, aika epämiellyttävää. Välillä sitten palelee. Tamofenin aloitin kesäkuun puolivälissä samaan aikaan kun säteet aloitettiin, vaihdevuosi oireet ei alkanut heti vaan noin kk:n kuluttua lääkityksen aloittamisesta. Nivelkipuja on myös jonkin verran jalkapöydässä ja polvissa lähinnä. Toivottavasti oireet jossakin vaiheessa helpottaa. Lääkäri ei pitänyt oireisiin tarjolla olevia lääkkeitä kovinkaan tehokkaina ja sivuvaikutuksena melkein kaikissa kuulemma painonnousua, joten niitä en halunnut, alaspäin tässä painoa pitäisi saada. Kuukautiset jäi pois jo sytojen alussa eikä ole takaisin kuulunut, ei sillä että niitä mitenkään erityisesti kaipaisinkaan.Muuten, ei minullakaan säteissä mitään muottia käytetty vaan pisteiden avulla asettelivat oikeaan asentoon. Iho oli pahimmillaan noin viikon säteiden päättymisen jälkeen, vähän hilseili nahkaa pois, nyt iho alkaa olla jo aika hyvin parantunut.
Hyvää kesää kaikille, oma mielikin taas piristyi kun aurinko paistaa.
- Kylmät aallot?kevätmieli
- Re: Kylmät aallot?helmikuu
- Re: Kylmät aallot?MeriTuuli
- Re: Kylmät aallot?lilja
- Re: Kylmät aallot?kevätmieli
- Re: Kylmät aallot?santeri
- Re: Kylmät aallot?Sartsa
- Re: Kylmät aallot?hanneloore