Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: vatsasyöpä
HeiSain sellaista kolmen lääkkeen yhdistelmää. En muista kuin yhden nimen ja se oli Taxome. Kahta lääkettä annettiin sairaalassa päivän keikkana. Kolmatta sain kaksiviikkoa yhteenmenoon sellaiseen kanyyliin joka oli laitettu olkapäähän. Ihan hyvä keksintö sai olla kotona ja lääke ei ollut myöskään niin vahvaa että olisi ollut ihan kuitti. Minun lähtökohdat olivat todella vaikeat viimekesänä kun syöpä todettiin koska minulla oli mätää vatsassa ja silloin luulin että nyt on menoo . Hoitoja jouduttiin lykkäämään ennenkuin kaikki tulehdukset saatiin pois. Laihduin kolmessa viikossa 15 kg. Sitten vaan elämä nappasi taas otteen ja siitä sitten lähdettiin nousemaan. Vaikka minun syöpä senkun leviää niin vointi sen kun paranee. Vatsassa tuntuu koko ajan mutta särkyjä ei ole.
** Ylläpito poistanut osan viestistä **
Toinen kunnon kohentaja on tietysti työ jolle olen todellakin oppinut antamaan arvoa. Muuten uin ja teen innoissani puutarhatöitä ihan tavallisia tylsiä asioita jotka viimekesän jälkeen on päässeet arvoon arvaamattomaan.
** Ylläpito poistanut osan viestistä **
Miten vanha äitisi on.
Jos äitisi syövän voi leikata voi hänen sairautensa olla piankin ohi. Hoidot ovat tehokkaita nykyään eikä välttämättä ollenkaan niin kovin rskaita.Minua ei pystytty leikkamaa joten sikäli hankalaa. Toivon kuitenkin että leviäminen hidastuu tai vaikka pitäisi kunnon tauon.
- Re: vatsasyöpämarjatta
- Re: vatsasyöpämt