Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Rintasyöpä

Minä kuulun niihin, jotka eivät kauheasti taudistaan puhu. Lääkäri sanoi, kun syöpä todettiin, että ei se sen kummempaa ole kuin vaikka peräpukamaleikkaus tai joku vastaava, joten ajattelin, että koska en taudeistani ole ennenkään numeroa tehnyt, niin en tee tästäkään. toki läheiset tietävät ja parhaat ystävät, mutta en ole naapureille mitään selvitystä antanut, kuj en koskaan saa suunvuoroakaan, kun heidän haljenneet kyntensä ja ihottumansa ovat niin suureen ääneen selvitetty ja melkein kuolemaa noiden vaivojensa kanssa tekevät.
Jouduin yhdelle tuttavalle hänen virkansa puolesta asian kertomaan, ja sen jälkeen hän mennyt kadun toiselle puolelle kulkemaan, kun tulee vastaan.
ennen aina höpistiin lapsista yms.
Olenkin tullut siihen tulokseen, että kerron aina tilanteen mukaan ilman mitään tiedotusatilaisuutta.
Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle.
Muuten olen varsin sosiaalinen ihminen, mutta usein vaan sillä kuuntelupuolella.
Nekin ystävät, jotka tietävät eivät juuri koskaan kysy voinnistani mitään, niin miten asia voisi sitten laajemmin ketään kiinnostaa.
t.m
maruska | 4.9.2011 klo 17:02:53