Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Tuore tapaus
Hei Lotteliini,Tuo työkunto minullakin oli ensimmäinen kysymys kirurgille eli millon pääsen töihin. Aloitin työt kahden viikon sairasloman jälkeen, mutta työni onkin istumatyötä päätteen ääressä. Minulle tehtiin rinnan osapoisto ja kainalosta poistettiin vain vartijaimusolmukkeet, jotka olivat puhtaat myös patologin tutkimuksissa. Omasta mielestäni olen päässyt tähän saakka helpoimmalla mahdollisella tavalla. Syöpäni on duktaalinen, gradus 2. Sairaslomalle luulen joutuvani, kun hoidot alkavat. Odottelen nyt syöpälääkärin vastaanotolle pääsyä.
Minulla on 21-vuotias tytär, joka työskentelee hoitoalalla. Minun on ollut helppoa keskustella hänen kanssaan sairaudestani. Sen verran suojelin häntä, että kerroin hänelle sairaudesta vasta paksuneulanäytetuloksen jälkeen. Pienemmille lapsille kertominen ei olekaan helppoa, huomasin sen, kun keskustelin 9-v kummipoikani kanssa asiasta.
Voimia koko perheelle ja sinulle leikkaukseen
Pirre
- Tuore tapausLotteliini
- Re: Tuore tapausMeriTuuli
- Re: Tuore tapausedith
- Re: Tuore tapausLotteliini
- Re: Tuore tapausedith
- Re: Tuore tapauskutri
- Re: Tuore tapausedith
- Re: Tuore tapausLotteliini
- Re: Tuore tapausPirre
- Re: Tuore tapausKsantippa