Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Kuulumiset

Heipä hei kaikille! En olekaan hetkeen käynyt näillä sivuilla. Oikeastaan olen jollain tapaa yrittänyt "säästää" itseäni näiltä jutuilta, vaikka täältä saakin paljon hyvää vertaistukea ym.

Olin tässä kevään mittaan aika huonossa kunnossa, nimittäin henkisesti. Olin stressaantunut töistä ja vähän kaikesta. Kärsin unettomuudesta ja masiksesta ja jäin saikulle. Itkua oli paljon ja öisiä "paniikkiherätyksiä", eli juuri kun pääsin uneen, heräsin samantien aivan hirveään säikähdykseen, ja niin ne unet sitten katosivat. Nyt voin jo melko hyvin, pahin on takanapäin ja elämä voittaa. Unet ovat vielä vähän katkolla, mutta enää en tarvitse ylimääräistä nukahtamislääkettä mielialalääkkeen lisäksi.

Työterveyslääkäri määräsi minulle mirtatsapiinia uniongelmiin. (ko lääke on masennuslääke, mutta sitä käytetään myös unihäiriöiden hoitoon). Ehkä siitä on jonkin verran ollut apuakin, mutta yritän päästä siitäkin mahdollisimman pian eroon.

Olin 1-vuotis kontrollissa ja kaikki on hyvin! Ainoastaan maksa-arvo oli vähän koholla, ja menen uusintakokeeseen.

Hyvää ja aurinkoista kesää!

tuike | 26.6.2012 klo 21:00:40