Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Huomenna viimeinen sädetys

Hienoa,että sinäkin olet jo näin pitkällä. Vastahan sinä tulit tälle keskustelupalstalle hoitojen alkaessa ja nyt on jo kaikki kohdallasi ohi. Minulla sädetykset loppuivat tammikuun alussa ja sairauslomaa oli tammikuun loppuun asti. Nyt olen vuorotteluvapaalla.
Nyt vasta on ollut aikaa miettiä, mitä on tapahtunut. Nyt on myös ollut mahdollisuus antaa uupumuksen tulla, kun aikataulutus on loppunut. Omien akkujen lataaminen on meneillään. Tällä hetkellä nautin joka hetkestä, pääsiäisen jälkeen on onkologin vastaanotto.
Itse olen myös hoitoalalla, tosin osastonhoitajana. Ehdottaisin sinulle vielä sairausloman ottamista ja voisit keskustella esimiehesi kanssa osa-aikatyöstä jonkin aikaa. Täällä palstalla on muutamia hoitoalalla olevia, jotka ovat aloittaneet osa-aikaisella ja ovat siihen erittäin tyytyväisiä. Tällaisen prosessin läpikäytyä on otettava aikaa palautumiseen, sillä työ on tosi rankkaa.
Onnellista kevään odotusta ja pysyhän palstalla. Aina tulee uusia kanssasisaria, jotka tarvitsevat meidän tukea ja kannustusta.
terv. Gugi
gugi53 | 29.3.2012 klo 20:00:49