Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Lopullinen hoitosuunnitelma saatu
Kun luin tuon pipo päässä tässä kirjoittelen-kohdan, ostin tänään ulkona tarvitsemani pipon, mutta myös trikoisen pipon, jos hiukset lähtee ja päätä palelee sisällä. Olisihan nuo ehtinyt myöhemminkin hankkia, mutta ostetaanhan sitä vauvan varusteitakin iät ajat ennen tarvetta, niin miksei syöpistäjä voi hankkia varustusta etukäteen :)Olen kärsinyt muutaman päivän vilunväristyksistä ja äsken luin, että vaihtarit voivat aiheuttaa sekä vilun tunnetta että kuumiaaaltoja eli nyt on vuorossa kait viluviikko, kun viime viikon vuoroin otin vaatteita pois ja puin takaisin. Tämä vilu on mukavampi, kun siinä tarvii vain pukea enemmän ja voi köllötellä sohvalla torkkupeiton alla. Oikein "odotan" mitä vaihtarioireille tapahtuu, kun alkaa lääkitys. Nykyisethän johtuvat siitä, kun jouduin jättämään estrogeenilaastarin pois.
En huomannut kertoa alussa, että sairis jatkuu 31.3.13 saakka. Työ on sellaista, että jos kävisin töissä, se olisi nro 1 ja hoidoissa kävisin niinä päivinä, kun työt antaisivat myötä ja se ei oikein pelitä hoitojen kanssa. Olisin tietysti voinut saada kehän pään ympärille tekemällä työt ja työpäivän jälkeen hoidot, jolloin työmatkat huomioon ottaen olisin ehtinyt käymään kotona suihkussa, syömässä ja nukkumassa, mutta 56, kohta 57-vuotias ei ole enää 20nen ja kyllä tässä on työnantajan puolesta uhrattu omaa elämää vuosikausia joustamalla omasta ajasta, joten keskityn syövän hoitoihin ja itseni hoitamiseen kotona.
- Re: Lopullinen hoitosuunnitelma saatupiikup