Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Sunnuntai huomenta - päivää

Hei kaikille Etelä-Suomesta.

Nyt on viikko edellisestä taxoterestä ja ihanaa voimat alkavat selvästi palautumaan pikkuhiljaa. Eilen aamupäivällä sain jo nostettua päätä pystyyn sen verran, että käytiin koko porukalla lapsille uusia kapri-shortseja ostamassa. Löysin myös itselleni hyvän puuvilla pipon (löytyy näköjään kaupasta kesälläkin). Pipo muuten toimii hyvänä äänieristeenäkin korvilla, kun minulla ainakin välillä kovat äänet vihloo päätä.

Illalla en sitten mitään enää jaksanutkaan ja vaivuin epätoivon ja uupumuksen syövereihin, joka päättyi siihen, että itkin ja huusin koko perheelle omaa pahaa oloani. Ja kun ne ei sitten osanneet mitään sanoa, niin huusin entistä enemmin, että eivät muka ymmärrä minua ja sitä miltä tuntuu. Toivottavasti tämä päivä alkaa paremmin. Taxo-kivut on onneksi edelleen pysyneet poissa, pieniä vihlaisuja silloin tällöin lukuunottamatta. Nenä ja peräpää alkoi taas vähän vuotaa verta, mutta sekin vuoto onnneksi rajoittuu vaan siihen, kun niistä pitää jotain saada ulos....ja eiku rasvaa sisään.... no ni nyt meni taas vähän hölmöks tää juttu....

Lupasin lähteä tytön kanssa puistoon tuulettumaan, kun tuntuu edelleen vähän eilisen jäljiltä, että seinät kaatuu päälle.... ei huvittaisi puhua mitään kenenkään kanssa.

Ainiin kynsistä on ollut paljon juttua. Minun on edelleen ihan ok kunnossa ja nyt eilisestä on tuntunut, että sormien kynnen juuret (eli alareunat) on arat, jos sormi osuu johonkin. Hiuksia on vielä muutama hapsu päässä. Näytän paljanin päin ihan 100 v mummelilta. Loput varmaan lähtee, kun tulee 2 viikkoa täyteen tost tokasta taxoterestä.

Voimia kaikille sunnuntaihin.
MeriTuuli
MeriTuuli | 10.6.2007 klo 10:32:38