Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: triplanegaatiivinen rintasyöpä

Hei !

Minulla myös todettiin triplanegatiivinen rintasyöpä vuoden alussa. Olenkin kirjoittanut siitä täällä aiheena "kolmoisnegatiivinen rintasyöpä", voit katsoa aihelistasta. Koska minun kohdalla kasvain oli niin kookas, sain sytot ensin (8 kertaa), nyt on leikkaus takana ja seuraavaksi odottelen sädetystä 25 kertaa, alkavat parin vikon kuluessa. Minun kohdalla hoidot jäävätkin sitten siihen, kun ei ollut hormoniperäistä. Lisäksi patologian lausunnossa 7:ssä imusolmukkeessa kasvua. Ei niin kovin hyvä lähtötilanne, ja pelkään että syöpä on ehtinyt jo verenkierron kautta leviämään. Kaikilla täällä keskustelijoilla suurimmalla osalla on vielä hormonilääkitys vuosiksi eteenpäin, joka omalta osaltaan ehkäisee syövän uusiutumis riskiä. Mutta onko kellään samanlaista tilannetta kuin minulla, olisi kiva kuulla miten olette syövästä selvinneet.
rafael-66 | 21.9.2012 klo 12:47:31