Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Vuoden 2008 aikana RS-hoidoissa olleet!
Hei vaan !Minäkään en täällä juurikaan käy, että tiukkaa teki salasanojen ja muiden muistaminen, mutta muistinpa :) vaikka lahonnut se on minunkin pääni .
Syvissä vesissä soutelin minäkin elokuusta 2008 eteenpäin. Alkuvuodesta olin käynyt yksityislääkärillä ja ei kiireellisellä- lähetteellä pääsin biopsiaan puolen vuoden odotuksen jälkeen. Kasvain oli lopulta valtava, 16 cm ja kainalot täynnä tautia 22 / 25 imusolmukkeessa. Lobulaarinen tautimuoto. Hoitoina 3 x taxotere, 3 x cef ja 25 kertaa säteitä. Hoidoista selvisin varsin hyvin.Ceffit vähän heittivät veriarvoja.Kun tuon tautitilanteen kuulin, olin varma, että kuolen jouluun mennessä. Pienin lapsista oli vasta 2-vuotias, seuraava 6-vuotias, muut vähän isompia. Sillä hetkellä tuntui kyllä pahalta, mutta kun hoidot alkoivat rullaamaan, mieliala nousi.
Töihin palasin kymmenen kuukauden sairasloman jälkeen ja pian uskaltauduin sanomaan itseni irti vakinaisesta paikasta ja siirtymään toisaalle töihin. Leikatun puolen käden kanssa ei ole ollut isompia turvotusongelmia. Kerran olen potenut ruusun.Nyt kesällä minulle tehtiin jäljellä olevan rinnan pienennys ja syksyllä suunnitellaan leikatun puolen korjaamista. Minun tilanteessa tuo tehdään aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua taudin toteamisesta, aggressiivisen tautitilanteen takia. Nyt odottelin rauhallisin mielin kaksivuotiskontrollia.Toivottavasti selviän sieltä puhtain paperein :) Siitä olen iloinen, että olen saanut lapset taas pari vuotta vanhemmiksi. Ja sillä asenteella mennään, että ei täällä kukaan ikuisuuksia roiku ;) Usko kantaa minua eteenpäin.
Kertokaahan muutkin kuulumisia, olisi tosi kiva kuulla !!
Älyttömän mukavaa syksyä kaikille.
- Vuoden 2008 aikana RS-hoidoissa olleet!Altocumulus
- Re: Vuoden 2008 aikana RS-hoidoissa olleet!Vilijonkka6
- Re: Vuoden 2008 aikana RS-hoidoissa olleet!carpe diem!