Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Ruokavalio & paksusuolisy�p�

Hei

Itseltäni on leikattu paksusuolesta suurin osa pois ja ruokavalion kanssa onkin temppuilemista. Lisäksi on laktoosi-intoleranssi. Maha on välillä kuin käymissanko. Varsinkin mandariinit ja appelsiinit sekoittavat sen. Kannattaisi varata aika ravitsemusterapeutilta (vaatii lääkärin lähetteen). Minulle suositeltiin lisättäväksi kauratuotteita esim. YOSA-merkkinen valmiste, mistä löytyy monia eri makuvaihtoehtoja, on todella hyvää (jugurttipurkin kokoinen). Lisäksi Gefilus-tuotteita, niistä löytyy myös paljon vaihtoehtoja. Se mikä minulle oli aivan uutta, sanottiin, että pitää syödä suolaa entistä enemmän ja nimenomaan PAN-suolaa. Jos kasviksia ei voi syödä raakana, ne pitäisi sitten kypsentää, niin voisi sopia paremmin. Omena on yksi paha ainakin minulla, joka pistää mahan ihan sekaisin. Kaikki keinotekoiset makeutusaineet ei sovi (limpsat, karkit yms.), että sitten pitäisi ottaa ihan oikeasti sokeroituja tuotteita. Rasvaiset ja mausteiset ruuat eivät sovi ainakaan minulle. Kaurapuuro on hyvä. Ja banaani. Nestettä pitää juoda n. 2 litraa päivässä. Kahvi pistää mahan lorisemaan. Että tällaista ainakin minulla. Terv. Muumimamma
Muumimamma | 1.11.2006 klo 11:51:03