Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Matka, jolle en olisi halunnut

Minä olen todella iloinen, että löysin tämän foorumin. Täällä on upeita, aitoja ihmisiä, joilla on sydän paikallaan. Ja minua ainankin helpottaa, kun saan puskea ulos turhautumiseni ja ahdistukseni tänne, kun tiedän, että se ei loukkaa ketään, eikä kukaan suutu minulle siitä mitä kirjoitan tunteistani.

Sain tiedon syövästä marraskuussa, mutta välttelin tietoisesti kaikkea syöpään liittyvää, enkä halunnut lukea siitä yhtään mitään. Nyt tuntuu siltä, että haluan olla yhteydessä ihmisiin, jotka oikeasti tietävät mistä tässä on kyse.

Minä en usko, että veljeni pelkäisi minun menettämistä, hän on hyvin itsekäs ihminen, empatia on hänelle täysin vieras tunne. Hän näkee vain "loukkaukset" joita olen hänelle tehnyt. Tässä yksi hieno ja valitettavasti tavallinen esimerkki: kun odotin sovittuna päivänä lääkärin puhelua, en voinut olla paikoillani, vaan lähdin ulos kävelemään, kävelin yli 20 km. Jossain väiheessa veljeni oli ajanut autollaan ohitseni. Tätä en ollut huomannut. Kun lääkäri oli soittanut ja kertonut uutiset, mieheni otti yhteyttä sekä häneen että äitiini ja kysyi, että voisivatko he olla minuun yhteydessä. Veljeni oli tuolloin sanonut, että hän on loukkaantunut minuun, koska en tervehtinyt kun hän ajoi ohitseni ja oli aivan varma, että olin nähnyt hänet.

Vaikka kuinka olen toivonut, niin en oikein jaksa uskoa, että äitikään voisi enää muuttua minua kohtaan. Minä jouduin muutama vuosi sitten isoon leikkaukseen ja kerroin siitä peloissani äidille. Hän alkoikin sääliä itseään ja totesi, että "miten minä olen voinut synnyttää tuollaisen lapsen". Loukkaannuin ensin tuosta, mutta sitten ajattelin, että se oli vain huolen aiheuttama primitiivireaktio. Sain ajan mittaan kuitenkin huomata, että ei se niin ollut. Äitikin tunsi myötätuntoa vain itseään kohtaan, tämäkin tehtiin hänelle. Minusta ei ollut niin väliä.

Kyllähän se niin on, että mitä lähempää lyönnit tulevat sitä kovemmin ne satuttaa. Toivon, että saisin jostain niin paljon voimia, että ymmärtäisin sen, että minun ei kannata yrittääkään pitää yhteyttä näihin ihmisiin, joilla on kivi sydämen paikalla. Enoni sanoi minulle, että taitavat olla ihmisiä, joilla ei pyöri päässä muuta kuin silmät. He eivät pidä minuun yhteyttä, minä olen aina se, joka soittaa. Ja pettyy.

Omasta perheestäni olen äärettömän iloinen ja kiitollinen, en vain haluaisi, että kuormitan heitä liikaa. Onneksi minulla on myös hyviä ystäviä, jotka tukevat ja ymmärtävät, vaikka eivät onneksi ole kokeneetkaan samaa kuin minä.

Kiitos toivotuksista, minä toivon samaa sinulle!

Cinne | 2.3.2014 klo 11:18:33