Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: kohdunkaula syöpä..

Hei!
Odottaminen on tosiaan ikävää, mutta itse taudin kannalta päivillä eikä edes viikoilla ole merkitystä, sillä ei se syöpä niin nopeasti yleensä etene. Haluavat varmaan nuo kuvat, että näkevät, jos on levinnyt ja voivat sitten ottaa sen huomioon hoitojen suunnittelussa.
Minulla tauti todettiin 24.1, varmistuksen siitä sain viikko sen jälkeen, sitten vasta 14.2 menin keskussairaalaan, jossa lääkäri tutki ja saman tien menin sisäisiin sädehoitoihin, joita sain 2 kertaa viikossa 2 viikon ajan, eli yhteensä 4 kertaa. Sitten on taas vähän väliä ja 10.3 menin keskussairaalaan ja 11.3 leikattiin. Vatsa aukaistiin ja kohdun lisäksi poistettiin toinen munasarja ja niitä imusolmukkeita myös. Minulle tuli virtsarakon toimivuuden kanssa ongelmia ja jouduin olemaan 2 viikkoa sairaalassa, yleensä siellä menee kai viikon verran. Syöpäkasvain oli pienentynyt niiden sisäisten sädehoitojen takia, ja näin leikkaus oli helpompi suorittaa. Sitten kun toivuin leikkauksesta, eli joskus huhtikuun puolenvälin jälkeen vasta alkoivat sädehoidot, joita sain 6 viikkoa, 5 päivänä viikossa. Minulla hoidot ottivat koville, vatsanalueen hoito aiheutti pahoinvointia, johon sitten sain lääkkeet. Myös ripuli vaivasi ja olin mielettömän väsynyt. Tämä on tosin yksilöllistä, toiset kestävät ne paljon paremmin kuin toiset.

Nykyään annetaan myös sytostaattia eli tiputuksessa näitä "myrkkyjä", mutta minulla ei niistä ole kokemuksia, koska silloin ei tähän syöpään uskottu niillä olevan vaikutusta. Niitä on myös monenlaisia, ja niitä annetaan erilaisia yhdistelmiä, toisten lähtee hiukset, mutta ei kaikkien, toiset voivat pahoin, mutta toiset eivät. Hoidothan suunnitellaan ihan yksilöllisesti jokaisen sairauteen parhaiten sopiviksi.

Minulla on kaksi lasta, joten se oli tietysti sellainen asia, joka ei antanut luovuttaa...Vanhempi heistä oli 10-vuotias ja nuorempi vasta täyttänyt 2 vuotta. Muistan, että tavallaan kieltäydyin edes ajattelemasta, että jos en selviä. Hetkittäin se tietysti tuli mieleen, mutta onnistuin jotenkin säilyttämään positiivisen asenteen elämään. Sädehoitojen aikana tosin olin niin heikossa kunnossa, että en pystynyt tekemään yhtään mitään, anoppi kävi meillä laittamassa ruuankin. Painoni putosi 12 kiloa ja olin kuin luuranko. Luulen kyllä, että reagoin sädehoitoon herkemmin kuin yleensä, ja se myös vaurioitti hermoratojani, mikä on erittäin harvinaista. En tiedä ketään, kenellä olisi näin käynyt, joten sitä ei ainakaan kannata etukäteen miettiä ja surra.
Niin se sädehoitohan ei tunnu yhtään, se on kuin otettaisiin röntgenkuvaa. Sisäiset hoidot olivat ikävämpiä, kun se koje laitetaan emättimen kautta, mutta kyllä senkin kestää ja niitä on yleensä vain muutama kerta. Olen Pirkanmaalta, joten olin Tampereen keskussairaalassa ja sädetykset Pikonlinnassa, joka kuuluu keskussairaalaan.

En osaa antaa muuta neuvoa kuin että eläkää mahdollisimman normaalia elämää. Käy katsomassa ja soita äidillesi, puhukaan myös kaikkea muuta, ei aina tarvitse siitä sairaudesta puhua. Tehkää kaikkea kivaa, jos vain äitisi jaksaa. Tietysti, jos äitisi haluaa, niin kuuntele häntä. Teillä sinun lapsesi varmaan antaa voimia myös mummolle pysyä hengissä, lastenlapset ovat varmaan hänelle tärkeitä!

t. Ellinoora
ellinoora | 23.1.2007 klo 12:32:44