Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Terapiaanko..?

Hei Minmaija

Ajattelepa, jos yhtäkkiä joutuisit jonkin väkivallan uhriksi ja menettäisit siinä raajasi ja joku juottaisi sinulle sen jälkeen vielä myrkkyä? Vaatien, että Sinun tulee olla kiitollinen siitä että saat elää? Olisitko iloinen vai masentunut siitä, että selvisit?
Nämä hoidot, mitä me käydään lävitse, ovat kaikinpuolin raskaita juttuja, ja välillä asiat vyöryvät sellaisella vauhdilla, ettei itsekään ehdi tajuta, mitä on tapahtunut. Tulee kaikenlaisia tunteita, ja jotkut niistä melkoisella viiveellä.
Silloin kun ajelin sädehoidoissa, itkin todella paljon. Mitä tahansa radiosta kuulinkin, se kosketti jotenkin syvästi. Mutta ajattelin, että tämä on yksi vaihe ja nämä itkut on itkettävä joskus: minun on oikeasti käytävä se läpi, että saatan joskus kuolla. Surtava omaa kuolemaani, vaikka sitten pienissä annoksissa.
Ei ole kohtuullista, että menettämisen pelot ja suru hallitsevat koko näyttämöä, vaan se minkä verran itse pelkoja kestää on jokaisen harkittavissa ja tutkittavissa. Apua saa, jos sitä vain uskaltaa pyytää ja sen avun turvin jaksaa kyllä pahimpien päivien ylitse.
Itselleni tämä rintasyöpä ei ole ollut pahin mahdollinen kriisi, mutta kun niistä aiemmistakin on selvinnyt, niin on uskaltanut ajatella, että selviän tästäkin. Silloin aikanaan pahimman kriisin iskiessä ammattiauttajien tuki oli tervetullutta, joten jos Sinusta tuntuu siltä, että tarvitsisit apua, niin ilman muuta rohkaisen Sinua pyytämään lähetettä terapiaan ja/tai kuntoutukseen omalta lääkäriltäsi.
Ei ole häpeä olla heikko, vuorotellen me jokainen kannamme ylivoimaisilta tuntuvia taakkoja.

Ystävällisesti tervehtien

Karhutar

Karhutar | 2.4.2008 klo 17:21:50