Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Nuoret syöpäpotilaat
Akuutti hybridinen leukemia
Minulle ehdotettiin tätä sivustoa ns. vertaistukena/keskustelukanavana omasta tilanteestani.Otsikosta selviääkin jo, mikä minulla on. Luuydinluovutukseen ollaan menossa, vaikkka lekuri "pelotteli" keskustelutilaisuudessa kaiken maailman sairauksilla ja mahdollisilla komplikaatioilla.
Elämänikin vasta alkoi, juuri päässyt työelämään kiinni ja asiat mallilleen, kun tuli tämä. Akuutti hybridinen leukemia.
Kuolemaa on jo uhmattu, ilman hoitoa en kirjoittaisi tätä. Tässä muutaman kuukauden aikana on kasvanut henkisesti paljon, asiat näkee ihan eri lailla, kun on tietoinen, että ehkä en ensi kesän jälkeen ole enää täällä.
Yllättävää kyllä, olen sinut sairauteni kanssa. Olen hyväksynyt tämän, sekä sen, että en välttämättä parane. Mutta asenne on, että mennään eikä meinata, jos ei terveeksi tulla, niin se on niin tarkoitettu.
Se, mikä minua vaivaa, on läheisteni reaktio asenteeseeni, he ovat järkyttyneitä ja huolissaan. "Älä nyt tommosia, tottakai sä paranet!".
Kuulostaako tutulta?
Minä olen sinut asian kanssa, läheiset eivät tunnu haluavan/tajuavan, että on olemassa mahdollisuus, että minä en tästä 100%:sti selviä.
Onko yleensä näin, että sairastunut hyväksyy tilansa helpommin kuin läheiset, joille asiat ovat ehkä epäselvempiä, kuin sairastuneelle?
Minä en pelkää kuolemaa, läheisiä pelottaa, että menettävät minut. Ymmärrettävää, vaan hyväksyvätkö he mahdollisuutta, että en ole täällä välttämättä enää vuoden kuluttua?
Onko kokemuksia?
- Akuutti hybridinen leukemiaS-AHL