Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Saattohoito

Yhtä matkaa enon kanssa. Ylös ja alas.

Kahdestoista ilta alkamassa. Kaikki on periaatteessa mennyt hyvin. Terhokodin hoitaja käy joka kolmas päivä meitä tervehtimässä. Hänen käyntinsä ovat minulle tärkeämmät kuin Enolle. Hoitajan kanssa voin keskustella asioista asioina. Kysyä lääkkeistä, hengityskatkoksista, syömättömydestä, kivuista.

Niistä ei voi puhua muiden ihmisten kanssa. Ihmiset menevät paniikkiin jos niistä puhuu. Äänet madalletaan, ettei Eno kuule. Enoahan ne asiat juuri koskettavat. Mutta asioina ne muistuttavat omasta kuolevaisuudesta. Siitä tulee todellista jos sanoo sen ihan ääneen.

Enon vointi on muuttunut yllättävän paljon ja nopeasti. Välillä ei ole kipuja lainkaan. Lisälääkistystä ei ole tarvinnut. Hän on väsynyt mutta selkeä. Sitten kuin kesken kaiken hän hiipuu johonkin välitilaan. Ei ihan unessa, mutta ei hereilläkään. Eikä ihan tolkuissaan. Puhuu höpöjä. Sitten kummassa tilassa vaan alkavat luustokivut.

Oma vointini vaihtelee myös päivästä ja tunnista toiseen. Välillä unohdan miksi olen täällä. Sillalailla hyvällä tavalla. Puuhaan kuin kotonani, kuin muuta elämää ei olisikaan. Välillä mietin, miten jaksan tämän jälkeen. Niin kauan kuin on tekemistä pysyn koossa ja toimin, mutta sitten kun tämä tekeminen loppuu. En osaa edes kuvitella mitä sitten sisälläni tapahtuu.

En tiedä kuka enoni perii. Toivon, että hän on tehnyt testmentin. Muuten pesää jakaa viisi sisarrusta ja kahden kuolleen veljen neljä lasta. Enon jäämistössä ei ole niin paljon jaettavaa, mutta minua surettaa sekin, että tämä kaunis koti puretaan. Enon tärkeät tavarat menevät mikä minnekin. Tällä on paljon minullekin merkityksellisiä tavaroita.

Kuten pieni ihmeellinen lasiseen laatikkoon rakennettu kiinalainen talo, puutarhoineen, puineen ja haikaroineen. Sen Eno on tuonut kiinasta työmatkalta. Tai meksikolainen kynttiläjalka. Se oli monta vuotta sitten räikeän kirkkailla väreillä maalattu. Pinkkiä, vihreää, keltaista, oranssia. Siinä on savisia kukkia ja lintuja ja oramentteja. Vuosien varrella se on haalistunut 'konservatiivisemmaksi'. Mutta sen kiehtova kauneus on säilynyt.Onpahan täällä entisen aviomieheni pieni kirjoituspöytäkin ja samaisen aviomiehen kanssa häälahjaksi saatu kyyhkypariskunta.

Enon kanssa haaveillaan, että päästäisi oopperaan. Mutta uusi kausi taitaa alkaa meille liian myöhään. On hauskaa haaveilla. Ei ole hauskaa tulla alas niistä haaveista todellisuuteen.
tursia | 5.8.2008 klo 22:21:14