Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: suruty�n pituus
Hei,minusta oli ihanaa lukea kirjoituksesi. Se antoi toivoa tulevaan.
Olen jäänyt leskeksi viime toukokuussa, 2006 ja jäin kolmen pienen pojan kanssa yksin. Elämäni on mieheni sairastumisen ja menehtymisen myötä, tottakai - pyörinyt lasteni hoitamisen ja arjen pyörittämisessä.
Nyt olen kuitenkin kahden kuukauden sisään saanut hankittua itseni pääsykokeisiin ja myös päässyt ko. koulutukseen (ja toden totta, tahdon voimia se vaati!).
Siitä syystä uuteen ammattiin, että nykyinen ammattini on 3-vuorotyötä ja vanhin poikani (10v.) joutuisi viettämään siten vuorojen mukaan öitä ja iltoja yksinään kotona, paikkakunnalla jossa asumme ei ole läheisiä. Ja tulevaisuudessa nuorimmat joutuisivat samaan "rumbaan"...
Luulin olevani kaukaa viisas tässä asiassa ja sain myös kannatusta opiskelulleni ystävien ja läheisteni puolelta. Nyt kuitenkin olen saanut ns. lokaa niskaani edesmenneen mieheni sukulaisten puolelta siinä mielessä, että minun on annettu ymmärtää olevani yksin tämän koulutuksen kanssa. Eli jos haluan tämän suorittaa loppuun, niin - jos heillä on aikaa he voivat EHKÄ ottaa välillä lapset hoitoon, jotta voin valmistautua tentteihin jne... Olin aivan ymmälläni tästä keskustelusta, - seuraavaksi häpesin sitä, että olin itselleni hankkinut opiskelupaikan ja ajatellut tulevaa omassa elämässäni.
Nyt - en tiedä mitä ajatella.
Mikäli mieheni ei olisi sairastunut, mikäli hän ei olisi menehtynyt - tätä keskustelua ei käytäisi.
Mutta ymmärrättekö kuinka pahalle tuntuu, kun ne ihmiset jotka ovat olleet surussa läsnä , toteavat että teen väärin. Ja he ovat kuitenkin mieheni sukulaisia - läheisiä, niitä ihmisiä, jotka olivat meidän kanssa tekemisissä kun mieheni oli voimissaan.
Vai olenko minä niin "tiukka", "itsekäs", että en ymmärrä mitä he tarkoittavat.
Jotenkin tuntuu oloni niin heikolle, että - melkein - olen valmis heittämään opiskelun ja lähden jatkamaan työsarkaa ja heitän haaveet päivätyöstä nurkkaan.
Pelottaa vain se uupumus, kun on jo hetken saanut kuvitella arjen erilaiseksi.
Tämä koko viesti on ihan sillisalaattia, mutta ei tämä olokaan ole sen kummoisempi.
Joka tapauksessa, lämmin halaus kaikille - yrittäkää jaksaa!
lämmöllä Päivi
- surutyön pituustyyne
- Re: surutyön pituustuulapirkko
- tuulapirkkotyyne
- Re: surutyön pituusninnu72
- Re: suruty�n pituusfallingteardrops
- Re: suruty�n pituusninnu72
- Re: suruty�n pituus"helinä"
- Re: suruty�n pituustyyne
- Re: surutyön pituussalla10
- Re: surutyön pituussalla10