Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Elämän opettelua ilman rakasta ihmistä
Hei,Samoja tuntemuksia täälläkin. Ikävä raastaa, elämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Kevään tulo on vaikeaa, niin moni asia muistuttaa äidistä. Kun äidin kuolemasta on nyt yli 6 kk, ihmisten kommentit alkaa olla tyyliin "onhan siitä jo aikaa..."/"onneksi olet jo aikuinen ja sulla on oma perhe..." = MENE JO ELÄMÄSSÄ ETEENPÄIN! Mutta ei se niin helppoa ole. Tiedän kyllä, ettei äitikään haluaisin minun vain surevan, vaan toivoisi että jatkaisin elämääni ja keskittyisin omaan perheeseeni. Mutta kun äiti oli osa perhettämme ja elämäni peruskallio. Kaikki tuleva pelottaa, sitä on itse oikeasti vastuussa elämästään...Pakko kasvaa aikuiseksi nyt kolmekymppisenä kolmen lapsen äitinä... Vaikka ns. aikuinen jo olenkin, äidin kuoltua huomasin miten riippuvainen olinkaan äidistä henkisesti. Voimia kaikille! Ps. Kristiina, tunnistatkin varmaan minut, ollaan tuttuja sururyhmästä, halaus!
- Re: Elämän opettelua ilman rakasta ihmistäsurusyksy