Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Miten selvitä?

Hei,

Olen hyvin pahoillani puolestasi. Joudut jo nuorena näkemään elämän vakavan puolen, mutta koita muistaa kaikkein pahimmallakin hetkellä, että sinulle ei varmasti anneta enempää kestämistä kuin mitä jaksat kantaa. Uskon, että meillä kaikilla on jonkinlainen suojelusenkeli, joka pitää meistä huolta, ettei taakka kuormittaisi meitä liikaa. Sinusta pidetään varmasti hyvää huolta, luota siihen.

Olisi hyvä, jos pystyisit purkaamaan kaikki mahdolliset tunteesi jollekin, eikä sen tarvitse olla läheinen, jos siltä tuntuu. Minulla itselläni todettiin syöpä,vaikka se tällä hetkellä taitaa olla taltutettu. Minua hirvitti kertoa siitä tyttärelleni, joka on sinun ikäisesi. Hän kesti sen kai hyvin, koska sairauteni oli ainakin tähän asti lievä. Jos se olisi ollut rajumpi, kuten äitisi tapauksessa, uskoisin hänen olevan sinun kanssasi aivan samanlaisessa tilanteessa. Pelkäsin hänen pärjäämistään niin paljon, että olisin kaikkein mieluiten jättänyt koko asian kertomatta. Toivoin, että hänellä olisi joku, jonka kanssa puhua asiasta, ja sitä varmasti toivoo äitisi, vaikkei kenties ole ääneen sanonut.

Äitisi taitaa nyt saada kovia hoitokuureja, mitä vetää kunnon todella huonoksi; syöpä voi jossain vaiheessa näyttää rajulta terveen ihmisen silmin.

Kun itse kuulin sairastuneeni, en halunnut puhua siitä läheisilleni vaan vertaistukihenkilön kanssa. Suosittelen, että tekisit saman eli otat yhteyttä paikalliseen syöpäyhdistykseen. Tältä www.cancer.fi -sivustolta löydät valtakunnallisen neuvontapalvelun puhelinnumeron 0800 19414. Numero päivystää ma klo 10-14 ja 16-18 sekä tiistaista perjantaihin klo 10-14. Kerro tilanteesi avoimesti, sillä puhuminen auttaa hyvin paljon. Minulle ääneen puhuminen ja itkeminen auttoivat enemmän kuin kirjeen kirjoittaminen. Minä soitin paikalliseen syöpäyhdistykseen ja sain numeron saman kokeneelle henkilölle, jolle itkin kaikki suruni ja pelkoni ja hänen kuunteleminen auttoi minut senhetkisen kriisin yli. Myös toisen kerran saman kokenut auttoi minua vain olemalla läsnä kun itkin ja pelkäsin.

Olen itse kokenut juuri sinun iässäsi isäni ja veljeni poismenon, mutta selvisin siitä hyvin. Sinulla sen sijaan on äitisi sairaus läsnä päivittäin ja sitä ajatellessani muistin, miltä minusta tuntui: kaikki nuoret ystäväni vain jatkoivat elämää, mutta minun elämäni loppui kuvaannollisesti siihen paikkaan. Siksi en voinut puhua heille, sillä mielestäni he eivät ymmärtäneet, heidän elämänsä jatkui huolettomana, niinkuin nuorella yleensä, mutta minulla se romahti. Elämä on kuitenkin sen verran lempeä, että surusta pääsee yli, kaikki kääntyy vielä parhain päin. Se vie hetken aikaa, sillä suru pitää itkeä pois eikä siihen valitettavasti ole oikotietä. Mutta surun jälkeen elämä tuntuu oikein paljon paremmalta. Luota siihen. Elämässä on vielä paljon hyvää edessä; pidä se aina mielessäsi.

Haluan mielelläni auttaa sinua, kuten varmasti jokainen meistä tällä sivustolla vierailevista. Pura kaikki tuskasi ja paha mielesi meille, sillä me olemme täällä sitä varten. Älä jää pohtimaan asioita yksinäsi. Pura surusi, anna surullekin tilaa, sillä elämään kuuluu yhtälailla suru kuin ilokin. Eihän tämä muuten olisi elämää.

Anteeksi, että kirjoitin näin pitkän kirjeen. Toivottavasti otat neuvosta vaarin ja soitat tai käyt vierailemassa täällä sivustolla. Minä ainakin mielelläni auttaisin sinua asian yli, joten meilailehan. Pidä huolta itsestäsi!
elämä | 19.5.2007 klo 19:16:06