Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Isä kuoli...en taida vieläkään ymmärtää

Hei !! Luin viestisi ja ymmärrän sinua todella hyvin.Minun Rakas äitini kuoli vajaa kuukausi sitten eli 6.7 ja minä en tahdo sitä ymmärtää,uskoa enkä hyväksyä.Äiti sairasti mahalaukun syöpää joka oli levinnyt.Sairaus todettiin 8.5 2007 ja äiti nukkui pois 6.7.Ei siinä paljoa ehtiny tajuamaan.Äiti oli niin pirteä ja reipas koko ajan.Vajaa 3 viikkoa oli terveyskeskuksessa,vein hänet tiputukseen 17.6 kun huomasin hänen kärsivän kuivumisesta,johan olin huomauttanut asiasta ennemmin mutta ei itse myöntänyt asiaa.Äiti suhtautui sairauttensa rauhallisesti minä puolestani olin aivan sekaisin,irtisanoin itseni töistä samana päivänä että voin olla äitini kanssa paljon.( Itse tyskentelen kodinhoitajana,ja ollut terveyskeskuksessa vuodesta 1989 lähtien,tiedän mitä on syntyminen ja olen nänyt kuolemaa paljon).Kesä meni keskussairaalassa kulkien eri lääkäreillä,toivoa annettiin mutta sitten maailma romahti 19.7 klo 13.47 kun erikoissyöpälääkäri totesi että mitään ei tehtävissä.Kyselin että eikö mahd jäädytystekniikalla tai täsmähoidoista olis apua niin lääkäri karjahti minulle että"etkö kuullut kun sanoin ei ole mitään tehtävissä".
Itkin päivästä toiseen,äidin luona yritin olla pirteä.Me olimme äidin kanssa tosi läheiset.Äiti oli reipas ja pirteä viimeiseen päivään asti,sit to 5.7 oli väsyneempi mutta jaksoi vitsailla kuin ennenkin.Pe 6.7 menin äidin luo terveyskeskukseen klo 9.10 ja silloin näin että äiti huonona,silitin jalkoja ja tunsin että jalat kylmät ja sinertävät silloin arvasin että äidin hetki lähestyy,soitin siskolleni toiselle paikkakunnalle että jos meinaat nähdä äidin niin kipikipi tänne.Äidillä kokoajan vain huoli miten minä kestän kun häntä ei enää ole ja miten mummonpoika(minun 9v poika)kestää.Jaksoi naureskella että pierujako haistelen kun nostin peittoa ja silittelin jalkoja.Äitini sai kipulääkettä klo 10.15 ja siitä alkoi alamäki.Äitini alkoi vain hokea että paisti pitää laittaa uuniin kun kerroin että sisareni miehensä kanssa on tulossa.Sitä hoki monesti ja oli nousemassa sängystä,rauhoittelin äitiä että minä olen laittanut paistin uuniin,sit rauhottui etttä kyllä asiat hoituu kun sinä olet hoitanut.Sisareni ehtiessä paikalle äiti ei enää jutellut,silmät vaan seilas edestakas ja äitini nukahti ikiuneen klo 12.12.Rauhallisesti hymy huulilla.Minä olin kuin olisin hoitanu vieraan ihmisen,olin rauhallinen ja pystyin soittamaan äidin sisaruksille ja ystäville itkemättä.Koska en uskonut että se on minun äiti joka nukkui pois.Laitoimme äidin arkkuun samana poäivänä klo 15.Silitin äitiä ja suukotin viilennyttä poskea ja kerroin kuinka paljon rakastan äiti sinua,poikani laittoi mummolle antaman lasienkelin mummon käsien väliin.Vasta pari päivää kuoleman jälkeen rupsesin hahmottamaan tilannetta kun ei ollut lähtemistä terveyskeskukseen,muuta oletin äidin olevan kotona,soitin kukaan ei vastaa.Irtisanoin puhelimen liittymän samalla kun hoidin muita käytännön asioita.Äidin omakotitalo tyhjennettiin seuraavalla viikolla(talo saatiin myytyä tasan viikko ennen kuolemaa).Siitä alkoi soittelu äidille mutta aina sama vastaus:valitsemanne numero ei ole käytössä.Käyn hautausmaaalla joka päivä kertomassa asiat joita minulla on ja illalla soittaisn hyvät yöt mutta aina sama vastaus:valitsemanne numero ei käytössä.
Meille sattui liian paljon vähälle aikaa,alle 2 kuukautta kaikesta.En millään ymmärrä että MINUN ÄITINI JA POIKANI MUMMO ON POISSA.Uskon että äiti tulee meille soittamaan ovikelloa ja sanoo vitsivitsi olin piilossa.En usko enkä hyväsy koskaan tätä.Isäni kuolemasta on 27v ja surin isääni vieläkin.Kerran viikossa 5vrk:n kynttilä haudalle,kukkia.Nyt siellä on molemmat minun rakkaani.Minulla ei ennen ollut kuin poikani ja äitini nyt vain poikani.OLEN NIIN YKSIN.
Kaikkea hyvää sinulle kaikesta huolimatta.
nina | 4.8.2007 klo 10:25:18