Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Syyllisyys ja suru: miten jaksaa parisuhteessa ja huomioida rakas?
Hei. Kovin tutulta kuulostaa tarinasi. Minä menetin isäni 1.3.2011 vain 50-vuotiaana. Itse olen alle 30v. ja isän kuolema on ollut elämäni pahin painajainen. Ikävä ja kaipuu on kova ja välistä vain tuntuu ettei kukaan muu voi ymmärtää miten vanhemman menettäminen sattuu. Vain henkilö joka on kokenut saman, voi samaistua tilanteeseen ja näinhän se menee muissakin asioissa. Silti olen välilä katkera ystävilleni, miehelleni ja sukulaisilleni, koska he ovat jatkaneet elämää entiseen malliin ja isästä puhuminen on itse otettava esille. Enään ei kysytä kuulumisia ja jaksamista. Ymmärrän toki sen ja näinhän sen kuuluu olla mutta silti ei omille tunteille voi mitään, koska isän kuolema in vain niin läsnä joka päivä omassa elämässä.
Mieheni ei puhua pukahda isästä mitään jos en kysele ja kuolemasta hän ei puhu lainkaan. Tiedän että isän kuolema oli hänellekkin tosi kova paikka ja hänen tapansa surra on tehdä töitä ja olla puhumatta. Itse taas kaipaisin keskustelua ja haluaisin muistella isää hänen kanssaan mutta kun toinen ei puhu niin se on hyvin vaikeaa.
Välillä tunnen suurta häpeää, koska tunnen jääneeni yksin suruni kanssa. Ymmärrän toki sen että kaikilla on oikeus jatkaa elämää mutta itse vain tuntuu jämähtäneen paikoilleen ja olevan asian kanssa yksin, koska minun ystävilläni on kummatkin vanhemmat vielä elossa eivätkä he ymmärrä miltä tuntuu, kun toinen vanhemmista kuolee. Itse jää puoliorvoksi ja joutuu tilanteeseen, johon ei koskaan kuvitellut itse joutuvansa. Haluaisi olla vielä se pieni lapsi, jolla olisi onni saada pitää molemmat vanhempansa vielä kauan. Nyt on joutunut liian pian ja nuorena luopumaan yhdestä elämän tärkeimmästä ihmisestä ja se on minusta niin väärin!! On joutunut kasvamaan aikuiseksi pikavauhtia ja sopeutua tilanteeseen ettei isää enään ole.
Isä oli minulle niin tärkeä ja rakas ja ainoana lapsena turvaiduin häneen pahan paikan tullen. Hän oli lapsilleni täydellinen pappa aina kuolemaansa saakka. Hoiti ja huolehti heistä aina kun apua pyysin.
Olen käynnyt myös juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa ja se on ollut pelastus ahdistukseen. Siellä voi puhua vaikka koko ajan samoista asioista eikä tulee tunnetta että jaksaakohan hän vielä kuunnella vuodatustani. Ja tämä vertaistuki on ollut todella hyvä, koska huomaa ettei ole ajatustensa kanssa yksin ja omat tunteet eivät ole vääriä vaan muutkin tuntevat näin kun minä.
Toivotan Sinulle hyvää joulua ja jaksamista.
Tämä tulee olemaan ensimmäinen joulu ilman isää ja pelkään paljon jo etukäteen miten siitä selviää. Onneksi minulla on lapseni, joiden takia jaksaa...
- Re: Syyllisyys ja suru: miten jaksaa parisuhteessa ja huomioida rakas?Bablo