Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Aivosyöpä

Otan osaa surussasi.
Äitini nukkui pois 4.5.10. pyöreästi puolitoista kuukautta diagnoosin jälkeen.
Minä en muista tarkkoja aikoja, millon leikatiin yms.se aika meni ihan shokissa, itkin päivittäin(tiedot kyllä löytyisivät papereista).
En pysty vieläkään puhumaan ääneen äidistä, olenkin harkinnut seurakunnan sururyhmään menemistä mutta kun en ole uskova ihminen pelkään vain ahdistuvani siellä.

Minulla on sisaruksia joiden kanssa voisin jakaa suruani mutta tuntuu että ei halua rasittaa heitä koska heillähän on sama suru.
Olen lukenut surun etenemisestä ja että prosessi voi kestää vuosia, vihantunteitakin saatta tulla...minä olen lähinnä tuntenut syyllisyyttä(oisi pitänyt osata tukea äitiä paremmin)ja kateutta niitä kohtaa joilla on vielä äiti.

Äidin kuoleman jälkeisinä viikkoina minusta tuntui että en jaksa ja lähden äidin perään, mutta en olisi oikeasti voinut tehdä sitä mihelleni ja sisaruksille.
Kaikesta huolimatta, tässä sitä mennään päivä kerrallaan, olen huomannut että alan huomata taas elämässä myös niitä hyviä puolia ja nauttimaan ympäristön kauneudesta (luonto)

Oikein iso virtuaali halaus minulta ja päivä kerrallaan, jos tiukkaa tekee niin sitten minuutti kerrallaan.
heidi77 | 9.11.2010 klo 20:07:11